Miljoonien toivelista Kasitiestä
- Kasitie on paikoitellen kapea, ja etenkin siltojen kohdalla on leventämistarpeita.
KASITIE Ely-keskus toivoo leveyttä siltoihin, kevyenliikenteen järjestelyjä ja ohituskaistoja. Mettalanmäen liikennejärjestelyt eivät kuulu nyt neuvoteltavaan pakettiin.
Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselta on lähtenyt liikenne- ja viestintäministeriöön valtatietä 8 koskeva toivelista, jonka loppusumma nousee kymmeniin miljooniin euroihin.
Fennovoiman ydinvoimalahankkeen myötä akuuteiksi tulleita tienkunnostustarpeita löytyy useita.
Listan kärjessä on uusi sisääntulotie Hanhikiven ydinvoimala-alueelle. Sen kustannukset nousevat alustavan arvion mukaan 5–6 miljoonaan euroon.
Tarpeita on Kalajoen ja Limingan välillä muuallakin muun muassa kevyenliikenteen ratkaisuista. Limingan ja Raahen välille haluttaisiin ohituskaistoja ja useita siltoja pitäisi leventää.
– Näitä on muun muassa Raahen keskustan tuntumassa. Rautatien ylitys on siinä hyvin kapea, ja Pattijoelta tultaessa ennen Mettalanmäkeä on pitkä pätkä tieosuutta, joka on kohtuuttoman kapea, sanoo Ely-keskuksen johtaja Matti Räinä.
Räinä muistuttaa, että Fennovoiman ydinvoimalatyömaalla työskentelee rakennusvaiheessa enimmillään jopa noin 4 000 henkeä. Henkilöliikenteen lisäksi raskaan liikenteen määrä kasvaa huimasti.
– Tarpeet ovat todellisia, jotta pystymme hoitamaan rakentamisen aikaisen liikenteen.
Hän muistuttaa, että ydinvoimalahanke on yksi Pohjois-Suomen huikeimpia teollisuusinvestointeja koskaan.
– Sellaisia ei joka vuodelle eikä edes vuosikymmenelle osu.
Ely-keskus on jo saanut Liikennevirastolta muutaman sadan tuhannen euron suunnittelurahan 8-tien kunnostamista varten, kertoo Ely-keskuksen yksikön päällikkö Risto Leppänen. Koko suunnitteluun tarvittava summa tarkentuu, kunhan tien kunnostuksen laajuus selviää.
Rahoituspäätöksiä tien kunnostamisesta saadaan ministeriöltä keväällä liikennepoliittisen selonteon valmistuttua.
Mettalanmäelle suunnitellun kauppakeskuksen liikennejärjestelyt eivät kuitenkaan sisälly Ely-keskuksen 8-tietä koskevaan pakettiin.
– Ne ovat sitten oma kysymyksensä ja eri neuvottelujen ja rahoituksen asia. Fennovoiman työmatka- ja raskaaseen liikenteeseen liittyen ei voida tehdä Mettalanmäkeä koskevia päätöksiä, sanoo Räinä.



Onpa sitten hyvä mennä risusavottaan,kun saadaan kunnon tie!
Ilmoita asiaton kommentti