Uutiset

Päivitetty 5.2.2012 17:18, julkaistu 5.2.2012 17:14

Viihteen vuoksi 30 vuotta

Kuva: Mikko Määttä
Mikko MäättäLähetä palautetta toimittajalle
Olli Jokela kertoo, että vuokrattavana on noin 7 000 eri nimikettä.

Olli Jokela on vuokrannut viihteennälkäisille elokuvia jo 30 vuoden ajan. 1980-luvun kultavuosien aikaisia vuokraajarynnäkköjä Hittimaatissa ei enää ole.

Raahessa sijaitsevan Hittimaatin yrittäjä Olli Jokela otti ensin vuokrattavaksi 11 elokuvaa, joista seitsemän oli vhs-laitteisiin ja neljä beta-nauhureihin. Ensimmäisessä vuokraelokuvien erässä oli mukana kaikki siihen mennessä vhs:nä ilmestyneet James Bondit.

1980-luvulla Kirja & Kasetti -nimellä toiminut yritys oli ensimmäisten mukana Suomessa aloittamassa elokuvien vuokrausta. Ensimmäiset elokuvat vuokrattiin Etelä-Suomen kaupungeissa vuonna 1981. Fazer Musiikin myyntipäällikkö Timo Jokela (ei sukua) oli tuttu mies ja hän kertoi loppuvuonna 1981, että nyt olisi mahdollista tarjota tällaista uutta palvelua.

– Annettiin sen vuoden ja vuodenvaihteen mennä ohitse, Olli kertoo.

Lopulta he pääsivät vuokraamaan ensimmäisen elokuvan toisena päivänä helmikuuta 30 vuotta sitten.

Ennen Kirjaa & Kasettia elokuvia vuokrasi paikallinen kodinkoneliike, joka markkinoi samalla videonauhureita. Alkuaikoina Kirja & Kasettikin vuokrasi elokuvien lisäksi videonauhureita. Elokuvien kysyntä repesi käsistä siinä vaiheessa, kun nauhureita oli kodeissa yhä enemmän.

– Kyllä se oli taivaan lahja, että pystyi katsomaan kotona elokuvia. Se oli aika mullistava juttu.

Kun asiakkailla oli ongelmia saada kuva näkymään televisiosta, Olli lähti kotikäynnille tekemään asennukset. Joskus lähtö saattoi tulla lauantai-iltana.

Joulu 1983 on jäänyt aikakirjoihin kiireisenä. Kun liikkeen ovet aukaistiin, elokuvanälkäisiä oli hetkessä kauppa täynnä. Tunnin päästä hyllyt olivat lähes tyhjiä.

Jotkut saattoivat vuokrata lauantaina kymmenenkin elokuvaa ja palauttaa ne maanantaina. Kaikki oli katsottu, ja joillakin tuijotettava oli loppunut jopa kesken.

Elokuvien kysyntä oli niin hurjaa, että videovuokraamot saattoivat perustaa sivutoimipisteitä muille paikkakunnille.

– Minulla oli muun muassa Iisalmessa yksi paikallinen liike, johon vuokrasin edelleen elokuvia.

Aluksi levittäjät eivät myyneet elokuvia vuokraamoille, vaan kasetit olivat yrittäjilläkin vain lainassa.

– Elokuvat piti määräajan jälkeen palauttaa.

Jokela kertoo, että kaikki vuokrauksesta saadut rahat käytettiin uusien elokuvien hankkimiseen. Hän menetti lähes kaikki hankitut elokuvat, kun kaikki alle 18-vuotiailta kielletyt elokuvat markkinoilta poistanut videolaki tuli voimaan vuonna 1987. Elokuvissa piti olla Valtion elokuvatarkastamon hyväksymä ikäraja.

Tämä tarkoitti sitä, että videovuokraamoiden tuli luopua kaikista tarkastamattomista elokuvista. Siinä menivät jännityselokuvien lisäksi myös kaikki lastenelokuvat. Mitään korvausta elokuvista ei ikinä maksettu.

– Minulle jäi videolaista aika mustat muistot.

Videolain tarpeellisuuden esimerkkinä käytettiin Teksasin moottorisahamurhat -elokuvaa, jota Suomessa ei laillisesti edes ollut nähtävillä.

Kolmessa vuosikymmenessä elokuvien vuokraus on tasoittunut. Viihteen tarjonta on monipuolistunut.

Hittimaatti on Suomen viimeisiä yksityisiä videovuokraamoja. Jokela kertoo, että häntäkin on kosiskeltu useisiin ketjuihin, mutta hän ei ole ollut valmis hylkäämään yksityisen yrittäjän elämää.

– Minä joko menestyn tai menehdyn, mutta yksin.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)6.2.2012 14:29

Olli on Raahen Kingi!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 390

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 420

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 350

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1832

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 560

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 573

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 461

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 481

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 501

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 31

  2. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 60

  3. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 42

  4. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 21

  5. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 20

  6. Kortitta ja humalassa

    UUTISET 21.5. 08:06 20

  7. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 20

  8. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 31

  9. AS Moonin voitto karkasi lisäajalla

    URHEILU 21.5. 07:41 20

  10. Iiris Puskala löi ratkaisun

    URHEILU 21.5. 07:40 20

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 360

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 390

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  4. Kaivosvesille tiukka ohjeistus

    UUTISET 15.5. 17:22 4012

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 32612

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  7. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  8. Kirsi Autiosta Lybeckerin rehtori

    UUTISET 26.4. 13:34 1565

  9. Luukkonen luisteli SM-pronssia

    URHEILU 24.4. 12:59 1525

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1473

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    UUTISET 19.10. 16:46 16581

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 4222

  4. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3267

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  7. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 11128

  8. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  9. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 13320

  10. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 7114

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16580

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 132115

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 4071

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  6. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3265

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11682

  9. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 96318

  1. Kaupunginranta nousee

    UUTISET 21.5. 07:38 2 1 213

  2. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 4 2 205

  3. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 21 34 116

  4. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 6 0 113

  5. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 3 1 91

  6. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 2 0 90

  7. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 2 0 87

  8. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 2 1 85

  9. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 3 1 84

  10. UUTISET 19.10. 16:46 1658 0 77

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot