Ennätysmäinen kanteluvuosi
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon vuonna 2011 tulleiden kantelujen määrä on korkein 16 vuoteen.
– Tämä kertoo siitä, että asiakkaat ovat valveutuneita ja osaavat vaatia palvelujen ja oikeuksiensa perään, kommentoi johtaja Marja-Leena Kärkkäinen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.
Sosiaalihuollon kantelut nousivat viidenneksellä edellisvuodesta ja kanteluiden kokonaismäärä kasvoi 7 prosenttia.
Aluehallintovirastolle saatettiin vireille vuoden 2011 aikana yhteensä 266 uutta kantelua. Vuonna 2010 kanteluja jätettiin 248.
Viime vuonna tehdyistä kanteluista terveydenhuoltoon kohdistui 137 kappaletta, sosiaalihuoltoon 106 kappaletta, opetustoimeen 10 kappaletta, ympäristöterveydenhuoltoon yksi kantelu ja kunnalliskanteluja oli 12.
Aluehallintovirastolle saapui viime vuonna viisi kehitysvammaisten erityishuolto-ohjelmaa koskevaa valitusta. Opetustoimen valituksia saapui 36.
Vuoden 2011 aikana ratkaistiin 219 kantelua. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on pysynyt hyvin sille asetetuissa palvelutavoitteessa, joka kantelukäsittelyille on 6-8 kuukautta.
Sosiaalihuollon ylitarkastaja Elisa Roimaa laskee, että Raahen alueelta sosiaalihuollon kanteluita saatiin päätökseen neljä. Tietoja alueelta tehtyjen kantelujen määrästä ei käsittelytavasta johtuen ole käytettävissä.
– Toimeentulotuki, vammaispalvelut, vanhustenhuolto ja lastensuojelu, luettelee Roimaa neljän kärkeä, joka vaihtelee vuosittain.



kyllä voidaan ilmoittaa paikkakunnittain kanteluiden määrät ! ei vaan haluta leimata jotain paikkakuntaa josta tulee toistuvasti vuodesta toiseen kanteluita ! hyvä esim on kalajoki ! ei haluta vaikuttaa matkailu paikkakunnan maineeseen nekatiivisesti ! kalajoelta lähtee myös paljon valviraan kanteluita !
Ilmoita asiaton kommentti