Pelottaa ja sapettaa
- Pattasten koulun oppilaat kokoontuvat usein Pietarinpolulla sijaisevan rivitaloyhtiön pihapiiriin. Jenna Tähjä (oikealta), Severi Rautio, Samuli Kylli ja Robin Huumonen ruukaavat kokoontua näille nurkille.
Pattasten yläkoulun lähistöllä muhii riita nuorten ja aikuisten välillä. Vaikka jokainen aikuinen on joskus ollut nuori, hänen saattaa olla vaikeaa ymmärtää seuraavan sukupolven tekemisiä.
Toisinaan vanhempi väki voisi ottaa rennommin, mutta toisinaan tuohtumiseen on syynsä. Pattijoen Pattasissa ollaan tilanteessa, jossa aikuisten pinna on palamassa.
Kymmenien nuorten tupakkaporukka valloittaa päivittäin Pietarinpolun eskarin ja ryhmäperhepäiväkodin pihapiirin.
Tämä on Raahen Seudun saamien tietojen mukaan sekä pelottavaa että ärsyttävää. Pelkääjien joukossa on aikuisia, lapsia sekä ylä- ja alakoulun oppilaita. Ärsyyntyneitä ovat pääasiassa Pietarinpolulle hoitoon tulevien lasten vanhemmat.
– Tätä on jatkunut vuosia. Ensiksi pihan roskakatos vallattiin ja kun katos lukittiin tulipalovaaran vuoksi, nuoret siirtyivät eskarin pihalle ja pihatielle, Pattijoelta kerrotaan.
Vinkin antaja ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, sillä hän pelkää aiheuttavansa seurauksia sekä itselleen että läheisilleen. Hänen mukaansa nuorten toiminta on välillä todella rajua, sillä esimerkiksi yhden vanhemman autoa oli huitaistu nyrkillä hänen ajettuaan pihalla tupakoineen nuorisojoukon välistä.
– Osa nuorista on ihan fiksua sakkia, mutta seassa on sellaista porukkaa, joka ei usko mitään vaan alkaa tulkuttamaan.
Ongelmaan päivittäin törmäävä aikuinen ihmettelee, miksei Pattasten koululla puututa tilanteeseen.
Viime keskiviikkona koulusta kello 15 aikoihin päässeet 7.–8. luokkalaiset Severi Rautio, Jenna Tähjä, Samuli Kylli, Robin Huumonen ja Joona Hildén kokoontuivat paljon puhutulle tupakkapaikalle. Vaikkei kukaan heistä omien sanojensa mukaan polta, kertovat he kokoontuvansa sinne päivittäin.
– Kaikki kaveritkin ovat täällä, niin tänne sitä tulee. Kyllä täällä osa porukasta tupakoi ja toisinaan meitä on tässä kymmeniä, Severi toteaa.
Nuoret myöntävät ymmärtävänsä jos heidän päivittäinen kokoontuminen ärsyttää ja tai pelottaa ohikulkijoita. Eivätkä puheet pihassa sattuneista sanaharkoista ole tuulesta temmattuja, mutta mitään fyysistä ei heidän mielestä ole sattunut.
– Joskus joku vanhempi on käskenyt siirtymään tieltä ja joku on sanonut vastaan. Jos joku väittää, että autoa olisi kolhittu, tarinassa on varmaankin käytetty värikynää, Severi huomauttaa.
Pattitilanteen ratkaisuksi nuoret tarjoavat joukkojen siirtämistä muualle. Tosin sopivaa kokoontumispaikkaa on äkkiseltään vaikeaa keksiä.
– Minulle on ihan sama missä olen, jos vain kaveritkin ovat siellä. Ymmärrän, että ahdas piha ärsyttää. Voi tuohon olla vaikeaa tulla autolla, jos meitä on kymmeniä tässä, ja pihalla on hirveästi pyöriä ja mopoja, Samuli Kylli myöntää.
Koulun keinot vähissä
Nuorten kokoontuminen koulun jälkeen koulualueen ulkopuolella on asia, johon koulun on vaikeaa puuttua. Pattasten koulun rehtori Timo Savela kertoo, että Pietarinpolun kulmille kokoontuvasta nuorten tupakkajengistä on kantautunut tulikivenkatkuista palautetta useaan otteeseen, mutta hurjan paljon ei ole tehtävissä. Nuorten tupakointi ei ole uusi asia, eikä liene harvinaista jatkossakaan, mutta Savelaa ihmetyttää, että tietynlainen röyhkeys on lisääntynyt.
– Muutaman kerran meillä on tupakoitu jopa koulun vessassa, Savela kertoo.
Rehtorin mukaan koulun on vaikeaa puuttua tilanteeseen edes välitunnin aikana, sillä välituntivalvojilla riittää valvottavaa koulun omassa pihassa.
– On sinne joitain tehoiskuja tehty ja annettu jälki-istuntoa. Mitä koulun jälkeen sitten tapahtuu, on eri asia. Onko meillä velvollisuus saati valtuuksia valvoa nuorten tekemisiä koulun jälkeen, Savela kysyy.
Paras tapa ratkaista tilanne on saada nuoret itse ymmärtämään aiheuttamansa mielipaha. Jos jostain suunnalta voi käydä käskyttämään, kääntyvät katseet koteihin.
– Itseäni ihmetyttää se, että lapset saattavat alkaa tulkuttamaan aikuisille.
Raahen Seudun viime keskiviikkona jututtamat viisi nuorta vaikuttivat fiksuilta, eikä heistä tuntunut lainkaan huonolta ajatukselta siirtää koulun jälkeiset savuttelut tai savuttomat kokoontumiset muualle. Muutos vaatinee kuitenkin useamman kuin viiden oppilaan mielipiteen. Pallo on kuitenkin nyt oppilailla.


