Vanhuksen pelastaneelle Veera-Marialle kunniamaininta
- Vihannin kirkonkylän koulun koulunjohtaja Tapani Rinkinen ja koululainen Veera-Maria Parkkila ottivat vastaan Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ja poliisin myöntämän kunniamaininnan. Kunniamaininta myönnettiin ihmisen heng
Arjen sankarit Veera-Maria Parkkila, Sari Simi-Hemmilä ja Tapani Rinkinen saivat Jokilaaksojen pelastuslaitoksen ja poliisilaitoksen myöntämän kunniakirjan esimerkillisestä toiminnasta ihmishengen pelastamisesta. Veera-Marian hoksottimien ansiosta 80-vuotias Alzheimerin tautia sairastava vanhus pelastettiin lähestyvän junan alta viime syksynä Vihannissa.
– Kukin henkilö toimi omien kykyjensä mukaan ja osoitti aitoa epäitsekkyyttä sekä lähimmäisen rakkautta, perusteluissa todetaan.
Jokilaaksojen pelastuslaitos ja Jokilaaksojen poliisilaitos myönsivät tänä vuonna turvallisuuspalkinnon Jokilaaksojen alueella toimiville 33 vapaaehtoiselle sovittelijalle. Palkintolautakunnan mukaan sovittelutyö ehkäisee hällä-väliä asennetta ja uusintarikollisuutta.
– Sovittelutoiminnassa toimikunta kiinnitti huomiota vuosittaisten sovittelualoitteiden määrään, vapaaehtoisuuteen ja pitkäjänteiseen toimintaan. Toiminta on laajavaikutteista ja yhteiskunnallisesti merkittävää, toimikunta perusteli.
– Turvallisuuden eteen tehdään yksilö- ja yhteisötasolla hyviä tekoja päivittäin. Hyviä tekoja voi nostaa esille yleiseen tietoisuuteen kaiken aikaa. Jokilaaksojen alueen turvallisuuspalkinto jaetaan jälleen vuoden päästä. Esityksiä palkinnon saajiksi voi tehdä pitkin vuotta pelastuslaitoksen ja poliisilaitoksen virkasähköposteihin, Jokilaaksojen pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Jari Lepistö muistuttaa.


