Uutiset

Päivitetty 13.2.2012 08:13, julkaistu 13.2.2012 07:56

Silta ja muuta uutta Kielosaareen

Kuva: Vesa Joensuu
Raili ViirretLähetä palautetta toimittajalle
Kielossareen pääsee talvella vain jäitä pitkin, eikä siellä talviasuttavia mökkejä olekaan. Alueelle tulee uusi kaava ja todennköisesti myös ympärivuotinen silta.

Pyhäjoen Kielosaaren leirintäalueen kehittäminen on vireillä. Saareen halutaan kiinteä silta ja tasokkaampia majoitustiloja sekä muita palveluita luontoarvoja unohtamatta.

Kunnanjohtaja Matti Soronen korostaa, että se mille alueen kehittämisen kanssa lähdetään, selkiytyy myöhemmin. Päätöksiä asiasta ei ole tehty. Nyt on olemassa erilaisia ideoita ja suuntaviivoja, joista voidaan lähteä neuvottelemaan ja suunnittelemaan jatkoa.

– Selvitys on pohjana alueen uudelle asemakaavalle, hän sanoo.

Ympärivuotinen silta olisi ensimmäinen toteutettava asia. Tästä ovat kaikki osapuolet jokseenkin samaa mieltä. Nykyisin kunta rakentaa ja purkaa sillan joka kevät ja syksy.

Kielosaari on Pyhäjoen kunnan omistama leirintäalue, jota ovat vuodesta 1988 pitäneet Kielosaaren Lomat Ay, eli Eila ja Pekka Tirilä ja heidän tyttärensä Johanna Kivinen.

Aika on ajanut kunnan omistamista mökeistä edelle.

– Alueella on hyvät matkailulliset mahdollisuudet, vaikkei ydinvoimalaa tulisikaan, ja jo se tulee sen kysyntähän varmasti ponnahtaa. Ihmisille ei kuitenkaan riitä "retromökki" ilman mukavuuksia, huomauttaa aluepäällikkö Minna Kurttila FCG Finnish Consulting Group Oy:sta.

Eila Tirilä sanoo, ettei heillä ole ollut intressiä lähteä investoimaan vuokramaalle. Omille tonteilleen, Kielosaaren mantereen puolelle sen sijaan ovat rakentaneet useita mökkejä ja myös talon itselleen. Vuokrasopimus kunnan ja Tirilöiden välillä päättyi vuoden lopussa.

– Tänä vuonna on tarkoitus rakentaa vielä kaksi mökkiä lisää. Niille riittää kysyntää, Tirilä kertoo, mutta huomauttaa, että mihinkään hotellihankkeisiin he eivät halua enää lähteä mukaan.

Kielosaaren kehittämisen lähtökohtana on ollut kuitenkin ollut se, ettei sen luonnonkaunista ilmettä tuhottaisi. Kurttila sanoo, että mitään turistikylää, kylpylää tai hotellia ei alueelle haluta, vaan korkeintaan majatalotyyppistä majoitusta ja asuntovaunualue.

Poikkeuksellisen mainioksi Kielosaaren tekee sen sijainti. Leirintäalue sijaitsee heti taajaman välittömässä läheisyydessä lähellä kunnan palveluita.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)14.2.2012 20:44

Jahah. Kielosaaren kiinteän tieyhteyden ym. kehittelyä koskeva uutinen väännettiin sitten ydinvoimaa ja -voimalaa vastaan.

"Uusiutuva energia kehittyy jatkuvasti". Niinhän se kehittyy ja samoin kehittyy ydinvoimalan turvallisuus. Kehittymisen vauhdista ja tuotantoon pääsemisestähän lienee kyse. Tuulimyllyilläkin näyttää olevan vastustajia. Miksi?

Montako tuulimyllyä tarvitaan korvaamaan Fennovoiman suunnitteleman ydinvoimalan tuottama sähkön määrä? Siis jokaisena hetkenä myös talvipakkasilla? Mikä on niiden tarvitsema maa-alue teineen ja sähkölinjoineen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 09:27

Juuri nämä ydinvoimaa vouhottavat horopäät ajoivat tuulivoimayuhtiö Moventaksen konkurssiin, ja aiheuttivat työttömyyttä. Olisi pitänyt vähän miettiä etukäteen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 22:32

Ei kenenkään tarvitse istua pimeässä kahtakymmentä vuotta. Uusiutuva energia kehittyy jatkuvasti, ja siinä onkin Suomen ja Suomen viennin tulevaisuus. Uusiutuvien työllistävä vaikutus on myös huomattavasti ydinvoimaa suurempi. Sähkönkulutus ei kasva niin paljon kuin joissain ennusteissa on väitetty, eli Fennovoiman laitoksen kapasiteettia ei edes käytännössä tarvita. Ja Fennovoiman osakkaiden taloudellisten rahkeiden riittäminen on hyvin epätodennäköistä, eli kunnan ei todellakaan kannata laskea kovin paljon tämän hankkeen varaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 20:49

Uusimmassa Tieteen Kuvalehdessä on ydinvoimalaa pelkääville lohduttavaa luettavaa. Seuraava lainaus lehden jutusta:

"Yhdysvalloissa ja Euroopassa toimivissa koelaitoksissa pyritään ylittämään raja, jonka kohdalla fuusio­reaktori alkaa tuottaa enemmän energiaa kuin siihen syötetään. Kaupallisesti kannattaviin fuusio­voimaloihin on vielä matkaa, mutta ehkä jo 20 vuodessa saadaan aikaan hybridi­voimala, joka yhdistää fuusion ja perinteisen ydinvoiman. Se voi ratkaista radioaktiivisen jätteen varastointiongelman ja lisäksi toimittaa uutta ydinpolttoainetta."

Pitäisikö meidän istua pimeässä ja kylmässä tuo jutussa mainittu 20 vuotta odottamassa puhtaampaa energiaa?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 20:35

Konkurssi ja konkurssi. Lapsia ja luotoa ajattelija näyttää vetävän pelkonsa kaikkiin uutisiin, joissa vähänkään viitataan Pyhäjoen ydinvoimalaan. Entäs ne neljä (kohta viisi) Suomessa jo olevaa voimlaa. Niiden köytetty polttoainekko ei ole samanlaista vaarallista ja puolenkilometrin syvyteen haudattavaa? Eipä tietenkään.

Hanke etenee omalla aikataulullaan ja suunnitteluun on hyvä käyttää aikaa etukäteen. Siten ei käy kuten Eurajoella, jossa suunnittelu ei ole ollut valmista rakennusta aloitettaessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 19:29

lässyn lässyn jätekasojen kans... niitä on ja tulee aina olemaan! ei ydinvoimaa lopeteta ennen kuin joku oikea korvaaja sähkön tutannolle tulee. tuulivoimalat on ainakin pois laskuista... niillä ei tee yhtään mitään!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 16:48

"Tuohonkin hankkeeseen syydetään surutta konkurssikunnan varoja, kun kuvitellaan, että tulee joku ydinvoimala"
Niinpä, rakennuslupakin on vielä saamatta, joten en vielä laskisi kovin paljon voimalan päälle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 08:51

Tuohonkin hankkeeseen syydetään surutta konkurssikunnan varoja, kun kuvitellaan, että tulee joku ydinvoimala. Ja pyh sanon minä, ei kukaan voi olla niin tyhmä, että jättää lapsilleen kamalaa ongelmajätekasaa, johon on upotettu mijarditolkulla yhteisiä rahoja! Ajatelkaa lapsia ja luontoa, älkää pelkkää rahaa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 390

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 420

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 350

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1832

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 560

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 573

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 461

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 481

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 501

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 31

  2. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 60

  3. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 42

  4. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 21

  5. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 20

  6. Kortitta ja humalassa

    UUTISET 21.5. 08:06 20

  7. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 20

  8. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 31

  9. AS Moonin voitto karkasi lisäajalla

    URHEILU 21.5. 07:41 20

  10. Iiris Puskala löi ratkaisun

    URHEILU 21.5. 07:40 20

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 360

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 390

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  4. Kaivosvesille tiukka ohjeistus

    UUTISET 15.5. 17:22 4012

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 32612

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  7. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  8. Kirsi Autiosta Lybeckerin rehtori

    UUTISET 26.4. 13:34 1565

  9. Luukkonen luisteli SM-pronssia

    URHEILU 24.4. 12:59 1525

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1473

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    UUTISET 19.10. 16:46 16581

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 4222

  4. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3267

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  7. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 11128

  8. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  9. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 13320

  10. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 7114

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16580

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 132115

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 4071

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  6. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3265

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11682

  9. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 96318

  1. Kaupunginranta nousee

    UUTISET 21.5. 07:38 2 1 222

  2. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 4 2 216

  3. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 21 34 121

  4. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 6 0 117

  5. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 3 1 99

  6. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 2 0 93

  7. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 3 1 90

  8. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 2 0 88

  9. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 2 1 87

  10. UUTISET 19.10. 16:46 1658 0 78

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot