Kaksoissurmaajien tuomio koveni
TAPPO Rovaniemen hovioikeus kovensi siikajokisten Henri Olavi Aaltosen ja Kalevi Kalervo Pohjolan reilu vuosi sitten saamaa tuomiota kahdesta surmasta, jotka tehtiin syyskuussa 2010.
Miehet olivat antaneet ketiapiinia sisältäviä voimakkaita psyykelääkkeitä alkoholiin tai muuhun nesteeseen sekoitettuna kahdelle miehelle huumaamistarkoituksessa anastaakseen heidän omaisuuttaan. Molemmat miehet kuolivat lääkeaineen ja alkoholin yhteisvaikutuksesta.
Ylivieska-Raahen käräjäoikeus tuomitsi miehet viime vuoden tammikuussa 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen kuolemantuottamuksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta, kahdesta pahoinpitelystä, törkeän varkauden yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta. Korvauksia miehet saivat maksettavakseen noin 13 000 euroa.
Hovioikeus katsoi, että Aaltonen ja Pohjola olivat olleet tietoisia toisen uhrin heikosta terveydentilasta ja siitä, että ketapiini yhdessä alkoholin kanssa voisi olla tälle hengenvaarallista. Hovioikeus kovensi pahoinpitelytuomion törkeäksi pahoinpitelyksi.
Tekojen vahingollisuus ja vaarallisuus huomioiden Aaltosen ja Pohjolan rangaistus on hovioikeuden päätöksellä 3 vuotta 4 kuukautta vankeutta. Miesten maksettavaksi määrätyt kärsimyskorvaukset pysyivät hovioikeudessa ennallaan.


