Sillanpääasema nousemassa
Jo viime kesäksi odoteltu Jari Sillanpään ensimmäinen tuulienergian sillanpääasema on nousemassa viiveiden jälkeen Raahen satama-alueelle.
Perustusten valamista pidemmälle edenneestä tuulivoimatyömaasta merkkinä paikan päällä rakennettu valtaisa nosturirakennelma. Tuulivoimalan tornia on jo nostettu. Projektia vetävän GreenTeam Nordicin toimitusjohtajan Antti Pasasen mukaan nostoihin päästiin maanantaina ja pystyssä rakennelma on parin viikon kuluessa. Kevään mittaan jatketaan testauksin ja säädöin. Verkkoon Pasanen lupaa sähköä kuluvana kesänä.
Valmiina voimalan napakorkeus on 90 metriä ja roottorin halkaisija on 109 metriä eli lakipisteessään rakennelma nousee 145 metriin. Tehoja myllyssä on 3 megawattia.
Nyt rakennettava tuulivoimala ei jää Sillanpään ainoaksi myllyksi, vaan yhtiöllään on jo toinen rakennuslupa satama-alueelle. Se nousee Pasasen mukaan kuluvan vuoden aikana.
Iltalehden tietojen mukaan Evergreen Investmentin toimitusjohtajanakin toimiva Jari Sillanpää luottaa täysin tuulivoiman liiketaloudelliseen kannattavuuteen.
Tuulimyllyhankkeensa eteenpäin viemiseksi Sillanpään kerrotaan pantanneen koko omaisuutensa saadakseen lainan tuulivoimalaan. Lainantakuiksi mainitaan menneen muun muassa Sillanpään Haaparannassa omistama kiinteistö, joka on hänen vanhempiensa käytössä.
Kustannusarvoltaan tuulivoimala on noin neljä miljoonaa euroa.
Kyseessä on uuden teknologian pilottihanke, jossa turbiinin tioimittaa on WinWinD. Mukana yhteistyökuviossa ovat GreenTeam Nordicin lisäksi infrarakentamisen suunnittelusta vastaava Geobotnia Oy. Urakoija on Terramare Oy.



Hyvä Jari ja Antti. Hienoa että joku sentään yrittää tehdä jotain tämän maan pelastamiseksi hirveältä tuholta ja hävitykseltä.
Ilmoita asiaton kommentti