Automaatti pysyy Ruukissa
Ruukin Osuuspankki ei aio supistaa kassapalvelujaan aukioloajan sisällä. Myös pankkiautomaatti pysyy palvelee edelleen. Automaatin käyttöaste ylittää Automatia Oy:n kannattavuusrajan riittävästi.
Ainoa muutos on pankin tuulikaapista poistettava toinen maksupääte.
– Tuulikaapissa asiointi on selkeästi vähentynyt viime vuosina. Asiakkaat maksavat laskunsa kotikoneiltaan, sanoo Ruukin Osuuspankin toimitusjohtaja Kalle Arvio.
Pankin viime vuoden tulos yllätti Arvion positiivisesti. Alkuvuosi ei näyttänyt hyvältä, mutta lopulta pankki kirjasi 631 000 euron liikevoiton. Kasvua edelliseen vuoteen oli 44,7 prosenttia, euromääräisesti 195 000 euroa.
Arvio on tulokseen tyytyväinen, kun ottaa huomioon matalan korkotason ja markkinatilanteen.
– Lainakauppa kävi, ihmiset investoivat, rakensivat ja kehittivät omaa talouttaan. Uusia luottoja tuli 10 prosenttia lisää. Luotoista yli puolet ovat asuntolainoja, loppu enimmäkseen yritystoiminnan rahoitusta.
Pankin luottokanta kasvoi 90,6 miljoonaan euroon. Ansaintataso kasvoi viidellä prosentilla 183 miljoonaan euroon. Korkotuotot kasvoivat 18,7 prosenttia ja korkokulut 29,2 prosenttia.



Luvut hämmentävät. Jos voitto on 631k, ja nousa edelliseen vuoteen tuli 44,7%, niin edellisen vuoden voiton tulisi olla n.429k. Jos korkokulut ovat kasvaneet 10? enemmän kuin korkotuotot, niin miten pankki voi tehdä positiivisen tuloksen edelliseen vuoteen realisoimatta omaisuuttaan, tai osakekantaansa? Joku viisas voisi antaa analyysin tähän.
Ilmoita asiaton kommentti