Uutiset

Päivitetty 16.2.2012 07:54, julkaistu 16.2.2012 07:53

Ainekset tonttisotaan

Kuva: Vesa Joensuu
RAILI VIIRRETLähetä palautetta toimittajalle
Markku Kauralan toisella tontilla on skeittiramppia, suihkulähdettä ja muuta mukavaa, joka ei talon tontille mahtunut, Niskanmänen tontit kun ovat kohtuullisen ahtaita.

Pyhäjokiset kaavatontinomistajat ovat saaneet rakentamiskehotuksia. Lähetetyt vastineet eivät muuttaneet kunnanhallituksen kantaa. Kaavatontit halutaan hyötykäyttöön kolmessa vuodessa.

Rakentamiskehotus on lähtenyt kaikkiaan 41 Pyhäjoen taajaman kaava-alueen rakentamattomasta asuintalon tontista ja kahdesta rakentamattomasta teollisuustontista. Rakentamiselle varattu aika päättyy kolmen vuoden kuluttua, eli 2015.

Osa rakentamattomien kaavatonttien omistajista on kokenut kunnan menettelyn kohtuuttomana. Pyhäjoella puhutaankin jo tonttisodasta. Ainakin rakentamiskehotusten lähettäminen kaikille rakentamattomien kaavatonttien omistajille on kuumentanut tunteita.

Tonttien omistajat ovat toivoneet kunnanhallituksen jäseniä tulemaan tarkastelemaan tontteja paikan päälle. Aluekatselmuksia on toivottu muun muassa Niskanmäelle. Sellaisia ei ole tehty. Kunnanhallitus luottaa kunnanjohtaja Matti Sorosen mukaan kaavoittajan asiantuntemukseen asiassa.

Asia lähti vireille viime lokakuussa ja asiasta pidettiin maanomistajille tiedotustilaisuus marraskuussa. Sen jälkeen kunta on tehnyt maakauppoja ja ostanut kaikki Ollinmäen teollisuusalueen rakentamattomat tontit.

Kunnanhallitus sai määräajassa muutamien tonttien omistajilta kuusi kirjallista selitystä. Kunnanhallitus ei kuitenkaan myöntynyt tontinomistajien tekemiin selityksiin ja pyyntöihin ja rakentamiskehotus lähti kaikille.

Se, että tonteilla on muuta käyttöä, ne toimivat kulkuväylinä, varastotilojen tontteina ja viereisten omakotitonttien piha- ja puutarha-alueen laajennuksina, tai että niitä halutaan säästää perillisille ja sukulaisille, ei saanut kunnanhallitusta perääntymään.

Tässä haluttiin Sorosen mukaan kunnioittaa tasapuolisuutta. Kaikkia kohdeltiin samalla periaatteella riippumatta siitä kuka tontin omistaa, tai missä se sijaitsee.

Sorosen mukaan tontteja tarkastellaan yksitellen vielä sitten, kun rakentamiskehotusten aika umpeutuu. Osalla tonteista osa rakentamisvelvoitteista on käytetty. Tonttien omistajilla on mahdollisuus hakea myös kaavamuutoksia omistamilleen tonteilla. Osa aikoo näin tehdäkin.

Niskanmäen Oikoteillä asuva Markku Kaurala kertoo, että he ostivat viereisen tyhjän tontin eikä kunta silloin halunnut käyttää etuosto-oikeuttaan. Kaurala on vaimonsa kanssa sittemmin tehnyt tontista pihanlaajennuksen. Siinä on myös skeittiramppi ja pikkuinen pelikenttä joka on alueen lasten käytössä.

Kaurala sanoo, että alueen tontit ovat kohtuullisen ahtaita ja lisätila oli tarpeen, kun lapset kasvoivat. Hän olisi toivonut, että rakentamattomia tontteja olisi edes käyty yhdessä tarkastelemassa ennen kehotusten lähettämistä.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)17.2.2012 12:09

Nyt realisoituu se vuosien takainen laiminlyönti kaavaa käsiteltäessä. Käviköhän kaavasuunnittelija jokaisella nyt rakentamattomalla tontilla pohjatietoja kerätessään? Alueen omistajilla olisi silloin ollut valittamisen paikka.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 16:41

Kepuhan se on oikein niiden puolue, jotka Suomessa antavat rakennuskehotuksia, pakkolunastavat ihmisten maita ja järjestävät pomoille tontteja. Niinkuin itärajan takana aina vuoteen 1993 ja sen jälkeenkin. Eli kepu suurin käytännön sosialisoija. Yhteiskunta on vain yksilöiden väline toteuttaa niin härskejä toimenpiteitä ettei niitä enää yksityinen voi tehdä. Eikö uskokaan auta tässä asiassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 12:29

"KHO: Vantaan kaupunki rikkoi lakia tonttikaupoissa

Korkein hallinto-oikeus päätti tiistaina, että Vantaan kaupunki toimi
lainvastaisesti aikeissaan myydä entiselle kansanedustajalle ja
Vantaan kaupunginvaltuutetulle Hanna Markkula-Kivisillalle (kok) 900
neliön omakotitalotontin. Asiasta riideltiin jo tuoreeltaan vuonna
2008 Vantaan kaupunginvaltuustossa, mutta kauppa hyväksyttiin
äänestyksen jälkeen. Kauppa ei kuitenkaan toteutunut.

KHO totesi, että Vantaan kaupunginhallitus toimi asiassa
yhdenvertaisuusperiaatteen ja tasapuolisen kohtelun vaatimuksen
vastaisesti, koska tontti myytiin suoraan Markkula-Kivisillalle ja
tämän puolisolle ilman yleistä hakumenettelyä tai tarjouskilpailua

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 12:08

Laki se on laki pyhäjokisillekin.Ja sillä siisti!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 09:56

Pyhäjoen kunnanhallituksen pöytäkirjoista voi tarkistaa Sorosen tonttikaupat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 09:51

Johtajilla on eri säännöt. Sama koskee Raahelaisen dynastian suurta ylipäällikköä, joka suuressa armollisuudessaan suostui maksamaan veronsa paikkakunnalle, kunhan saa jättitontin uudelta kaava-alueelta rannasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.2.2012 08:26

Tässä haluttiin Sorosen mukaan kunnioittaa tasapuolisuutta. Kaikkia kohdeltiin samalla periaatteella riippumatta siitä kuka tontin omistaa, tai missä se sijaitsee.

Vai tasapuolisuutta!
Paitsi, että Soroselle itselleen kunnanhallitus myy tontin, joka on muodostettu kahdesta tontista kunnanjohtajan rakentamisaikeita varten! Kaavamuutoskin pitää tehdä, jotta yhteiseksi alueeksi suunniteltu paikka saadaan myös kunnan johtajalle, ekä sitä kenellekään muulle myyty. Vai onko nämä vain perättömiä huhuja? Tutkikaapa nyt sekin. Oliko yksi tontti liian pieni suurelle johtajalle?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

 

Vihreä väri kertoo hyvästä renkaasta

Kopio rengasmerkinnät

TEEMAT 390

EU:n vaatimat uudet rengasmerkinnät tulevat pakollisiksi marraskuussa. Ensimmäiset ”ekotarrat” ilmestyvät renkaisiin jo kevään ja kesän aikana.

Vahvempaa kumia alle

Kopio Rengas_Olli

TEEMAT 420

Raahen kaupungin pyörätiet ovat tehneet selvää jälkeä monen pyöräilijän renkaista. Kalliomurske on mitä mainioin aine, kun pitää saada jäinen...

Ajotapa vaikuttaa turvallisuuteen

Kopio mopoilu

TEEMAT 350

Mopo-onnettomuuksien määrä kasvanut. Apua haetaan nyt liikennekasvatuksesta.

Näin säästät bensakuluissa

Kopio bensakulut pystytankkaus

TEEMAT 1832

10 VINKKIÄ Polttoaineen hinta hipoo kipurajaa, mutta moni autoilija ei ole valmis luopumaan autoilusta.Autoliiton vinkit taloudelliseen ajoon eivät anna oikotietä edullisen...

Risteykset ja suuret ajonopeudet pelottavat iäkkäitä autoilijoita

NETTIHINauto1

TEEMAT 560

Yli 70-vuotiaiden osuus tielläliikkujista kasvaa huimaa vauhtia. Ilmiö aiheuttaa omat ongelmansa liikenteeseen, sillä vanhemmiten havaintokyky hidastuu ja useiden tehtävien...

Naisten varovaisuus liikenteessä ärsyttää miehiä

NETTIHINauto2

TEEMAT 573

Takkuava tieliikenne laitetaan usein naiskuskin syyksi. Autoliitto ry:n matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen epäilee, että naisten varovaisuus saattaa olla syynä...

Aloita kausi turvallisesti

TEEMAT 461

Motoristin oma ajotapa ja -asenne ovat merkittäviä turvallisuuden takeita. Ennakoiva ajotapa tarkoittaa myös turvallista varustautumista.

Yhdessä päristellen

Kopio diabetesyhdistys ja raahen

TEEMAT 481

Diabeetikkomotoristit kokoontuvat kesäkuussa Raahen Pursimajalle. Raahen seudun diabetesyhdistyksen puheenjohtaja Veijo Junnila sai vajaa vuosi sitten idean.

Auton myöhemmät vaiheet

Kopio Raahen romu

TEEMAT 501

Autoromut odottavat seuraavaa tuomiotaan Raahen Romun varikolla. Kiiluntien varrella sijaitsevan Raahen Romun varikolla lepää massoittain metalliromua.

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 31

  2. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 60

  3. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 42

  4. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 21

  5. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 20

  6. Kortitta ja humalassa

    UUTISET 21.5. 08:06 20

  7. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 20

  8. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 31

  9. AS Moonin voitto karkasi lisäajalla

    URHEILU 21.5. 07:41 20

  10. Iiris Puskala löi ratkaisun

    URHEILU 21.5. 07:40 20

  1. Ysit jättivät jälleen jäljen

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.5. 15:20 360

  2. Onkikala paras kala

    LUONTO 15.5. 07:47 390

  3. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  4. Kaivosvesille tiukka ohjeistus

    UUTISET 15.5. 17:22 4012

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 32612

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  7. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  8. Kirsi Autiosta Lybeckerin rehtori

    UUTISET 26.4. 13:34 1565

  9. Luukkonen luisteli SM-pronssia

    URHEILU 24.4. 12:59 1525

  10. R-A-K-A-S Kansa Dadossa

    KULTTUURI 27.4. 08:25 1473

  1. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 16.5. 08:00 591

  2. Duudsonien luvalla stoppi kiusaamiselle

    UUTISET 19.10. 16:46 16581

  3. Allas miltei piripinnassa

    UUTISET 14.5. 16:13 4222

  4. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  5. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3267

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  7. Tutkintapyyntö ympäristörikoksesta

    UUTISET 3.5. 10:37 11128

  8. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  9. Tämä ei saa jäädä tähän

    UUTISET 30.4. 12:21 13320

  10. Luonnonsuojeluliitto valittaa Raahen jätevesipäätöksestä

    UUTISET 10.5. 10:59 7114

  1. UUTISET 19.10. 16:46 16580

  2. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 132115

  3. Vesalle menestystä Tampereen hallikisoissa

    URHEILU 23.3. 07:44 4071

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 9696

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 10285

  6. Lentopallon lopputurnauksia

    URHEILU 28.3. 10:25 3265

  7. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 6997

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 11682

  9. Murtautuja pakeni henkilökuntaa

    UUTISET 10.4. 10:37 2485

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 96318

  1. Kaupunginranta nousee

    UUTISET 21.5. 07:38 2 1 222

  2. Kalastusta kellon ympäri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:57 4 2 216

  3. Ryöstön yritys Ollinsaaressa

    UUTISET 18.5. 13:14 21 34 121

  4. Matti Kumpula ja Vihannin Nuorisoseura palkittiin

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 21.5. 07:59 6 0 117

  5. Kaasujalkaa kevyemmäksi

    UUTISET 21.5. 08:04 3 1 99

  6. Rantakenttä hiljenee kesällä

    UUTISET 21.5. 07:46 2 0 93

  7. Vimpeli jyräsi kotonaan Saarikentällä

    URHEILU 21.5. 07:44 3 1 90

  8. Mökkimurtoja Siikajoella

    UUTISET 21.5. 08:03 2 0 88

  9. Asuntotilanne ennallaan

    UUTISET 21.5. 07:47 2 1 87

  10. UUTISET 19.10. 16:46 1658 0 78

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot