Synnytykset loppumassa jo tänä vuonna
- Synnytysten siirto Raahesta Oulaskankaalle näyttää nyt varsin todennäköiseltä. Arkistokuva.
Syksystä lähtien velloneet pelot synnytystoiminnan lakkauttamisesta Raahessa ja synnytysten siirtymisestä Oulaisiin Oulaskankaan sairaalaan ovat käymässä toteen.
Pohjois-Pohjamaan sairaanhoitopiirin johtajan Hannu Leskisen YLE:lle antaman haastattelun mukaan Oulun yliopistollisen sairaalan, Oulaskankaan ja Raahen sairaalan työnjakoa pohtinut työryhmä on päätymässä esittämään synnytysten siirtoa Raahesta Oulaisiin.
Työryhmä on ollut asiasta suhteellisen yksimielinen.
Esitystä hioneen työryhmän maanantaisesta kokouksesta vapautunut hyvinvointikuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki toteaa, että päätöksenteon kannalta tilanne on ongelmallinen. Loppujen lopuksi hän uskoo lainsäädännöllisten muutosten ja ulkoisten paineiden ratkaisevan tilanteen.
– Ihan oikeasti tässä on pyritty siihen, että voimavaroja pystytään hyödyntämään, painottaa Kallunki työryhmän selvitystä.
Raahen kannalta dramaattisinta on, että synnytyksiä työryhmä esittää keskitettäväksi Ouluun ja Oulaisiin Oulaskankaan sairaalaan.
Mikäli työryhmän esitystä noudatetaan, loppuvat synnytykset Raahen sairaalassa jo kuluvan vuoden loppuun mennessä. Henkilöstölle pyritään turvaamaan työpaikat. Kallunki harmittelee, että työryhmän esitys vuoti julkisuuteen jo ennen kuin henkilöstön kanssa on asiasta ehditty neuvotella.
Raahen jäämistä mitalitiloilta Kallunki selittää sairaalan maantieteellisellä sijainnilla.
Synnytysosaston lopettamisen aikataulu on Kallungin mukaan kytköksissä valmiuteen. Uudet säännökset vaativat sairaalapäivystyksen ja sitä kautta henkilöstöä vaaditaan moninkertainen määrä nykyiseen kotipäivystykseen verrattuna.
– Ei ole kysymys rahasta, vaan sitä määrää tekijöitä, joita tulevaisuus vaatii, ei ole.
Ei Raahe ole työnjaoista sovittaessa vain menettämässä. Leikkaustoiminta on lisääntymässä.
Raahesta työryhmään ovat osallistuneet Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän johtaja Hannu Kallunki, terveyden ja sairaanhoidon johtaja Matti Mäntymaa, kirurgian ylilääkäri Virpi Honkala, synnytysten ja naistentautien ylilääkäri Antti Hakala ja anestesian ylilääkäri Pirjo Säynäjäkangas.





Paljonkohan tulee Raahen alueen perheille lisäkuluja matkustamisesta. Jos 66 km yhteensuuntaan ja sama takaisin ja tämä matka vierailuneen 2-4 kertaa ? Nämä rahat on poissa asukkilta ja alueen palveluilta. Työntekijöitä ei kuulemma irtisanota, mutta väki vähenee ns. "luonnolisen poistuman" kautta. Näinhän se Rautaruukkikin on mediaa ja ihmisiä höynäyttänyt. Eli työllisten määrä vähenee ja tulot tippuu. Toivottavasti on niin suuret säästöt että OIKEASTI säästetään. PS. Muistissa on vielä pesulapalvelut, niistäkin tuli meleko vitsit.
Ilmoita asiaton kommentti