Kuolleeksi luultu raahelaismies heräsi eloon
Moottoripyörien kokoontumisajoihin viime lauantaina Pyhäjärven Emolahden leirintäalueella osallistunutta miestä elvytettiin kahden ensihoitoyksikön voimin. Elvytys lopetettiin, mutta jonkin ajan kuluttua mies heräsikin henkiin.
– Paikalla oli ammattitaitoinen ensihoidon henkilökunta ja asiaa johdettiin ihan oikein. Koko hoidon ajan konsultoitiin OYSin ensihoitolääkäriä, kertoo Selänteen peruspalvelukuntayhtymän johtava lääkäri Kirsi Kiukaanniemi.
Kun potilaan elintoimintojen todettiin palaavan, lähdettiin miestä viemään ambulanssilla kohti OYSia. Ambulanssia vastaan lähti lääkintähelikopteri Sepe. Kärsämäellä ensihoitolääkäri siirtyi helikopterista ambulanssiin ja matka jatkui kohti sairaalaa.
– Kun lääkäri tapasi potilaan, tämä oli elossa, kertoo Sepen vastaava lääkäri Tuukka Toivio.
OYSin ensihoidon lääkärillä on reilut kaksi viikkoa aikaa antaa aluehallintovirastolle selvitys raahelaismiehen epäselvästä hoitotilanteesta.
– Itselläni on pitkä lääkäritausta ja odotan mielenkiinnolla selvitystä. Tähän täytyy paikallistasollakin selvittää monia asioita aina laitetoiminnoista alkaen, aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka sanoo.
Lue lisää perjantain 27.7. Raahen Seudusta!



See yritti ottaa 'elämästä lomaa'..??
Ilmoita asiaton kommentti