Susi jolkotteli auton edessä Pyhäjoella
Pyhäjoella on tehty tämän kesän aikana susihavaintoja. Tällä kertaa suurikokoinen susi on jolkotellut Pyhäjoen Rajaniemen maastossa myöhään tiistai-iltana. Hallavaturkkisen kulkijan näki toimittaja Raili Viirret, joka oli menossa kesämökilleen.
– Oli jo hämärää. Luulin ensin, että mökkitiellä on kauris. Mutta kun pääsin autollani lähemmäksi, niin uskottava se oli: tuo on susi. Se jolkotteli auton edellä omaa tahtiansa, kunnes hyppäsi raviin ja varmaankin jatkoi matkaansa, Viirret kertoo.
Muitakin suurpetoja on nyt liikkeellä. Emokarhu liikuskelee Pyhäjoen eteläisillä laitamilla pentunsa kanssa.
– Sekä Pyhäjoella että Kalajoella on nähty pentunsa kanssa liikkuva emokarhu. On mahdollista, että kyse on samoista eläimistä, kertoo Riistanhoidonneuvoja Harri Hepo-oja Suomen riistakeskus Oulun aluetoimistosta.
Hepo-ojan mukaan Pyhäjoen ja Vihannin välisessä maastossa aiemmin liikkuneesta susilaumasta ei ole uusia havaintoja.
Hepo-ojan mukaan mustikanpoimijoilla ja sienestäjillä ei ole syytä paniikkiin.
– Ei minun ymmärtääkseni. Karhu pelkää ihmistä enemmän kuin ihminen karhua, joten kohtaaminen maastossa on hyvin harvinaista.



Suomalaiset nykymetsästäjät ovat mameroita peräkamaripoikia, jotka pelkäävät petoeläimiä, kuten susia - ja marisevat siitä läpi netin. Entisajan eränkävijät kävivät painiinkin karhun kanssa pelkän seipään kanssa.
Ilmoita asiaton kommentti