*

Raahen Seutu ja Raahelainen

Uutiset

Päivitetty 10.8.2012 10:10, julkaistu 10.8.2012 10:10

Ukkonen ja sateet rökittivät

Säitten haltija on koetellut Raahen kultakaivosta kovalla kädellä. Heinäkuun ukkosmyrskyt aiheuttivat vahinkoa sekä rikastamolla että rikastushiekka-altaalla, kaivoksen johtaja Tom Söderman kertoo nyt jälkikäteen.

– Salama iski korkeaan rikastamorakennukseen, jota kutsumme kirkoksi. Sähkölaitteita vahingoittui ja tuotanto jouduttiin keskeyttämään muutamaksi tunniksi.

Viime päivien rankat sateet puolestaan jouduttivat kaivoksen huoltoseisokkia.

– Katsoimme parhaaksi keskeyttää tuotannon jo suunniteltua aikaisemmin, ettei Vasannevan rikastushiekka-alueelle tulisi enää enempää vettä. Tuotanto käynnistetään uudelleen torstai-illan aikana.

Kaivosalueen vesitilanne on hallinnassa, vakuuttaa kaivoksen ympäristöpäällikkö Virve Heikkinen.

– Vaikka vettä on satanut aivan poikkeuksellisia määriä, tilanne on hallinnassa eikä kaivoksen ulkopuolelle ole tarvinnut johtaa vesiä.

Kaivoksen iso vesivarastoallas on täynnä. Viime perjantaista alkaen vesiä on pumpattu Vaarainjärven alueelle, joka toimii vesien varavarastona. Lisäksi kaivosalueella on käynnissä kartoitus uusien vesivarastojen löytämiseksi.

Juttuun korjattu virheellinen tieto perjantaiaamuna.


AVAINSANAT:

Kommentit (36)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.8.2012 12:51

Kaleva 16.8.2012

Raahen kultakaivoksella pahoja tuotantovaikeuksia.

"Nykyinen tuotanto ei riitä toiminnan pyörittämiseen, varatoimitusjohtaja Krister Söderholm sanoo."

Raahen Laivan kultakaivos painii pahojen tuotanto-ongelmien kanssa Nordic Minesin mukaan kaivoksella tuotettiin viime kuussa kultaa 85 kiloa, kun tavoite oli kolminkertainen.

-Täytyy nöyrästi myöntää, että emme ole vielä onnistuneet.
Nykyinen tuotanto ei riitä toiminnan pyörittämiseen, eikä lyhennysten tekoon.
Nyt tarvitaan kovasti työtäja tsemppiä, että pääsemme eteenpäin, sanoo kaivosyhtiön varatoimitusjohtaja Krister Söderholm.

Hänen mukaansa kaivoksen tuotanto on saatava ylöspäin, jotta toiminta voi jatkua.
Hän ei kuitenkaan lähde arvuuttelemaan kaivoksen kohtaloa.

Tuotanto kaivoksella alkoi viime vuonna.
Kaivos vihitäänvirallisesti käyttöön tänään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.8.2012 13:22

Raha ihimisen tyhymäksi tekkee. ärsyttää koko kultakaivos!! ensi viiää metät sitte saastutetaan luonto..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 23:22

http://www.satuhassi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/105322-hyvat-veljet-kaivoksilla

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 20:04

http://www.uutisruoto.com/2012/05/01/kaivospaastot-kuriin/

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 16:45

"Raahelaiset stalinistit huutelevat valvontakomission perään"

Ei suinkaan , vaan olemme aivan tavallisia ihmisiä jotka olemme huolestuneita omasta lähiympäristöstämme.Ja myös siitä, miten tämä valtava myrkkymäärä vaikuttaa ympäristöömme ja miten se ravintoketjujen myötä vaikuttaa myös meihin itseemme ja lapsiimme.
Eikö se huolestuta sinua?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 16:02

Stailisti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 15:30

"Raahelaiset stalinistit huutelevat valvontakomission perään"

Vai,että stalinistit!!
Hah,Hah,Haa......

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 15:20

Raahelaiset stalinistit huutelee valvontakomission perään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 14:43

"suomenluonto.blogit.fi/tag/laivakangas"

Raahen Laivakangas EU-komission tutkittavaksi!!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.8.2012 13:56

http://www.suomenluonto.blogit.fi/tag/laivakangas

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pervo dominoi sisällä ja ulkona

    URHEILU 18.6. 20:59 11

  2. Vihannin lukioon valitut

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.6. 17:16 60

  3. Lindholm Suomi-paitaan

    URHEILU 18.6. 17:22 10

  4. Pyhäjoen seurakunnalla monipuolinen konserttisarja

    KULTTUURI 17.6. 17:13 00

  5. Raahen säästölista on vasta lähtöpaperi

    UUTISET 18.6. 13:16 11

  6. Jazzin soittaminen on kuin sulkapallon pelaamista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.6. 16:17 00

  7. Lääkäripula tuntuu jo yksityisektorillakin

    UUTISET 17.6. 17:04 00

  8. Purkuputken kautta kultakaivos laskee mereen lähinnä sadevettä

    UUTISET 17.6. 12:47 00

  9. Saako kännissä ajella?

    KOLUMNIT 17.6. 16:04 10

  10. Moni asia on meillä oikein hyvin

    PÄÄKIRJOITUS 17.6. 16:29 00

  1. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 17692

  2. Merikotka raateli koiran

    UUTISET 9.2. 14:32 293140

  3. Raahen lukioon valitut

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 14.6. 12:25 53140

  4. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 7771

  5. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 11181

  6. Yle: Rosatom neuvottelee Fennovoiman osakkuudesta

    UUTISET 13.6. 20:37 6412

  7. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 17681

  8. Yhteishaussa Raahen ammattiopistoon valitut opiskelijat

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 13.6. 10:20 624

  9. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 241866

  10. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 6655

  1. Nyt tarjolla entistä enemmän – Raahen Seudun verkko uudistui monipuolisemmaksi

    UUTISET 11.6. 17:52 938

  2. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 241866

  3. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 17692

  4. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 27358

  5. Yle: Rosatom neuvottelee Fennovoiman osakkuudesta

    UUTISET 13.6. 20:37 6412

  6. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 17681

  7. Yhteishaussa Raahen ammattiopistoon valitut opiskelijat

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 13.6. 10:20 624

  8. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 7771

  9. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 11181

  10. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 6655

  1. Raahelainen ex-kansanedustaja sai ehdollista rattijuopumuksesta

    UUTISET 21.5. 21:46 3880

  2. Ideariiheä kuumentamaan ja hyppysiä vetreyttämään

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.5. 08:34 2820

  3. Siionin virret yhdistävät körttikansan

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 23.4. 13:02 6655

  4. Käsissä kultakaivoksen kuopus

    UUTISET 17.8. 07:56 241866

  5. Vihannissa erilainen kalenteri

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 30.11. 07:51 17692

  6. Joulupuusta iloa moninkertaista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 12.12. 07:53 17681

  7. Harjoitushallille tarvetta

    UUTISET 3.9. 19:48 27358

  8. 90-vuotias Kyllikki Kivioja on edelläkävijä

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 07:37 7771

  9. Tarjolla vauhdikas koskiretki Pyhäjoella

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 26.3. 08:18 7691

  10. Lastenparlamentti maanantaina

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 22.2. 07:47 11181

  1. Pervo dominoi sisällä ja ulkona

    URHEILU 18.6. 20:59 1 1 22

  2. Raahen säästölista on vasta lähtöpaperi

    UUTISET 18.6. 13:16 1 1 16

  3. Vihannin lukioon valitut

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 18.6. 17:16 6 1 14

  4. Lindholm Suomi-paitaan

    URHEILU 18.6. 17:22 1 1 13

  5. Lääkäripula tuntuu jo yksityisektorillakin

    UUTISET 17.6. 17:04 0 1 12

  6. Jazzin soittaminen on kuin sulkapallon pelaamista

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 17.6. 16:17 0 1 11

  7. Pyhäjoen seurakunnalla monipuolinen konserttisarja

    KULTTUURI 17.6. 17:13 0 1 11

  8. Yhteishaussa Raahen ammattiopistoon valitut opiskelijat

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 13.6. 10:20 62 4 10

  9. Rakennuskartio haluaa mukaan Raahen rakennusbuumiin

    UUTISET 17.6. 17:08 1 4 10

  10. Purkuputken kautta kultakaivos laskee mereen lähinnä sadevettä

    UUTISET 17.6. 12:47 0 4 10

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    avoinna ma - pe kello 8 - 16   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Kä:yttöehdot