Palokunta pelasti 87-vuotiaan tulvan keskeltä
- Tulva nousee nyt niin pelloille kuin pihoillekin.
87-vuotias Paula Autio joutui perjantaina turvautumaan pelastuslaitoksen apuun, kun tulva saartoi naisen kodin Siikajoen Ruukissa.
Ruukin kylän laitamilla virtaava Ohtuanoja alkoi tulvia keskiviikkona. Torstaina vettä alkoi tulla tuvan lattialle.
– Luonnonvoimia vastaan ei pysty taistelemaan. Olisin minä siellä mökissäni vielä pari päivää väköttänyt, mutta tytär hätääntyi ja oli tilannut palokunnan. Palomiehet ajoivat moottoriveneellä portaiden eteen ja siitä minä sitten nousin kyytiin, Autio kertoo.
Tulvan saartama mökkiläinen ei ole kokemuksestaan moksiskaan. Päällimmäisenä on kiitollisuuden tunne palomiehiä kohtaan, jotka olivat niin auttavaisia ja kohteliaita.
– Minä laskeskelin, että ruokaa olisi riittänyt vielä pariksi päiväksi. Elämässä on pitänyt oppia selviytymään. Periksi ei saa antaa vähällä kummalla, sinnikäs mökkiläinen kertoo.
Takaisin mökillensä Paula Autio aikoo mennä heti kun vesitilanne sallii.
– Autokin piti jättää mökin pihalle. Ja pitäähän sitä mennä katsomaan, missä kunnossa paikat ovat.
Mitään vastaavaa ei Ohtuanojan kesämökkiläinen ole aiemmin kokenut.
– Mökki on ollut siellä 1960-luvulta lähtien. Paikka on kesällä kuin paratiisi. Mutta nyt luonto teki ikävän yllätyksen.
Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen rakennuttamispäällikön Olli Utriaisen mukaan kesätulvan mittasuhteet ovat hyvin poikkeukselliset.
– Laskelmien mukaan tällaiseen on mahdollisuus kerran 200 vuodessa.
Siikajoessa, johon Ohtuanoja laskee, virtasi perjantaina vettä yhtä paljon kuin ison kevättulvan aikaan.
– Virtaama on tällä hetkellä 320 kuutiota sekunnissa. Tilanteen odotetaan vielä pahenevan ja virtaama voi nousta lauantain aikana jopa 350 kuutioon. Mutta lauantain jälkeen tilanteen odotetaan rauhoittuvan ja ensi tiistain ja keskiviikon aikana veden pitäisi laskea jo huomattavasti.



Siinä se nähdään, miten rautaisia nämä vanhemmat ihmiset ovat. Ei soiteta turhaan palokunnalle, kun ei ole hengenhätä. Toiset soittavat palokunnan hakemaan kissaansa puusta.
Ilmoita asiaton kommentti