Kulttuuri

Päivitetty 15.12.2009 10:46, julkaistu 14.12.2009 16:32

Taidekasvatusta parhaimmillaan

Kuva: Vesa Joensuu
Sari OhinmaaLähetä palautetta toimittajalle
Milloin jäät eläkkeelle, kysyttiin taiteilija Jari Janssonilta. En ikinä. Toivottavasti en ikinä tule niin vanhaksi etten voi tehdä tätä työtä, Jansson vastasi Harakkamäen koulun oppilaille.

KOULUT Harakkamäen koulun luokanopettajan Elina Romppaisen päähän pälkähtänyt idea taiteilija Jari Janssonin töiden jäljentämisestä kuvaamataidon tunneilla osoittautui aivan loistavaksi.

Taiteilija itse pääsi tutkimaan oppilaiden kiinnostavaa Jansson-näyttelyä eilen. Kun vieressä oli kuva originaalista, huomasi, miten erilaisia asioita kukin oli alkuperäisestä korostanut. Joku oli keskittynyt muotoon, joku väreihin, joku tunnelmaan.

Viimeisiä lehtiä -maalausta jäljittelevistä töistä Janssonin harjaantunut silmä nappaa Otto Pitkälän tulkinnan.

– Otosta tulee jotakin jos vain haluaa. Impressionisti heti syntyessään, Jansson kehuu.

Kohtalokas Tumma nainen oli myös innoittanut moniin versioihin, hurjiin ja pikkutarkkoihin.

– Tämä on muuten erään Juhani Aaltosen levyn kannessa, Jansson kertoo.

Alakerran käytävältä löytyy pitkä rivi piirustuksia. On heinäseipäitä, maisemia ja lisää heinäseipäitä.

– Jo on Janssonia, kerta kaikkiaan, taiteilija nauraa.

Oppilaat ihastuivat Janssonin töissä ennen kaikkea tunnelmiin. Romppainen kertoo töihin käytetyn kaikkiaan 4-6 tuntia eli asiaan oli paneuduttu ja syvennytty.

– Tarkoitus oli hakea oikeita mittasuhteita, värejä ja tunnelmaa. Tätä kautta oppii näkemään asioita. Katsomme tuolla ulkonakin aina valoja, liikettä ja kuvajaisia, Romppainen kertoo.

Lähdeteoksina 3.- ja 6.-luokkalaisilla oli Janssonin taidekirjat, kalenterit ja taidepostikortit.

Ajatus tällaisesta yhteistyössä näin mittavassa laajuudessa oli Janssonille aivan uusi ja upea.

– Ihmisen koko oppiminenhan alkaa matkimisesta. Ensin matkitaan vanhempia, sitten idoleita ja taiteilijoita. Siitä se lähtee, Jansson sanoo.

Hän itse aloitti piirtämällä Erkki Tantun piirroksia ja sitten maalaamalla niitä. Äidiltään hän sai öljyvärit joululahjaksi ja se oli menoa. Ikää oli kokonaista 12 vuotta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 01

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 15

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 01

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 391

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 265

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 199

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 175

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 158

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 153

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 141

  8. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 5 119

  9. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 110

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot