Veeti roistona Disneyleffassa
- Prinsessa ja sammakko nähdään ensi kerran 19.2.2010.
ELOKUVA Prinsessa ja sammakko -elokuvan pahiksen, ilkeän tohtori Facilierina roolin, on napannut raahelaislähtöinen Veeti Kallio, jonka sointuva ääni sopii kuin nakutettu piirreyjen elokuvien maailmaan. Disneyn ensimmäinen afroamerikkalainen prinsessan, Tianan, äänenä kuullaan Suomessa Laura Voutilaista.
Elokuvan salskean sammakkoprinssinä roolissa on Reino Nordin. Elokuvan koomisena eläinkaksikkona naurattavat Puntti Valtonen (rakastuneena tulikärpäsenä Raynä) ja Sasu Moilanen (jazzia soittavana krokotiili Louisna).
Prinsessa ja sammakko on Disneyn animaatiostudioiden paluu perinteiseen käsin piirrettyyn animaatiomusikaaliin. Se on selkeää jatkoa Disney-klassikoille Leijonakuningas ja Aladdin.
Elokuva sai USA:n ensi-iltansa joulukuun 11. päivä ja se nousi viikonlopun katsotuimmaksi.
Suomessa Prinsessa ja sammakko nähdään ensi kerran 19.2.2010.


