Kumman kaa -viisautta Raaheen
- Heli Sutela ja Minna Koskela hersyttelevät huumorillaan maaliskuussa Raahessa.
KEIKALLA Suositun Kumman kaa -sarjan Anne ja Ellu valloittavat Raahesalin lavan showllaan 18. maaliskuuta.
Suomen odotetuin Minna Koskelan ja Heli Sutelan lavashow jatkaa siitä mihin sarjassa jäätiin. Mukana on myös Vesa eli Ilkka Merivaara.
Onko koululta saatu kenkää vai onko lähtö tapahtunut vapaasta tahdosta? Oli miten vaan, edessä on alan vaihto. Mutta ei hätiä mitiä. Annelle ja Ellulle uusi ammatti on itsestään selvyys. Vesa näkee ilmassa vaaran merkit.
Kummanki kaa jatkaa tutulla, hyväksi havaitulla linjalla. Annella ja Ellulla on niin paljon hyviä ajatuksia siitä miten ihmisten pitäisi olla ja elää, että olisi hulluutta olla jakamatta sitä kaikille.
Näyttelijät ovat itse käsikirjoittaneet shownsa, samoin oheismateriaalikirjan Kumman kaa: Perusasiat haltuun (Nemo, 2005). Sarja on julkaistu kahdella tupla-DVD:llä.
Kiertue starttaa Oulun Madetoja-salista 16. maaliskuuta ja kiertää kaikkiaan 40 kaupungissa.
Kummanki kaa ja mukana myös Vesa -show Raahesalissa 18. maaliskuuta kahtena esityksenä kello 18 ja kello 20. Lipunmyynti Kauppaporvarin lipunmyynnissä on alkanut.


