Pitkä matka vanhemmiksi
- Adoptiossa raskausaika voi kestää vuosia. Anne Kallio-Oinaan näyttelemä Pirjo ja Ville Okkosen Antti kokivat kaikkien vanhempien painajaisen: lapsensa menettämisen. Kuvat: Kristiina Tuikkala
PEKKATEATTERI Sari Ohinmaa on tarttunut kirjoittamassaan näytelmässä osin vaiettuun aiheeseen, adoptioon.
– Veli-Matilla ei ole siittiön siittiötä, ei edes sitä yhtä ainoata, joka tarvittaisiin. Sitä ei voi edes piirtää, niin pieni se on.
– Mua terveempää ja hyväkuntoisempaa naista saa hakea ja silti minä synnytän kuolleen lapsen.
– Tästä pojasta ei tule jätekuskia.
Pekkateatteri marssittaa huhtikuun kantaesityksessään näyttämölle kolme tarinaa adoptiosta, pitkästä matkasta vanhemmiksi, vanhemmuuteen.
– Pyrimme näytelmällä tekemään oikeutta adoptiovanhemmille,osoittamaan mitä kaikkea adoption taustalla voi olla, selvittää näytelmän kirjoittanut Ohinmaa.
Kolme tarinaa adoptiosta -näytelmässä ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Syntymä ja kuolema, elämän luominen ja elämän tarjoaminen lyövät käsi kättä. Näissä tarinoissa isä ei ole jäänyt pelkän statistin osaan. Tuska, odotukset, pettymykset ovat myös miehen.
Odotus – Kolme tarinaa adoptiosta on myös kertomus lapsettomuuden kivuista, tyhjän sylin tuskasta ja huonommuuden tunteista sekä ympäristön sanattomistakin odotuksista. Se on myös kertomus menettämisistä, unelmista luopumisesta, vastausta vaille jäävistä kysymyksistä ja epätäydellisyyden hyväksymisestä, siitä että kaikkea ei voi suunnitella. On talot, tavarat, työt ja toimeentulo, mutta...
Ei Ohinmaa ole ajamassa katsojia synkkyyden alhoon, niin riipaisevaa tekstiä kuin onkin luvassa. Aihetta voi ajoittain lähestyä keveämminkin. Komediaa voi kaivaa esiin vaikkapa valmistautumisessa sosiaalityöntekijöiden tarkastuskäyntiin, kun adoptiovanhemmuuden kelvollisuutta tarkastetaan.
– Se, että adoptiovanhemmat joutuvat kulkemaan tiukan seulan läpi, että tulisivat hyväksytyiksi vanhemmiksi, on omiaan lyömään epätasa-arvostavaa kiilaa adoptiovanhempien ja biologisten vanhempien välille, huomauttaa käsikirjoittaja-ohjaaja.
Kipinän käsikirjoitukseensa Ohinmaa sai siikajokisen Mervi Hännisen Sydämistä syntyneet -kirjasta, joka kertoo 22 adoptioperheen tarinan. Kiinnostusta yllättävän vähän käsiteltyyn aiheeseen on. Hännisen kirjan toinen painoskin on jo lopuillaan.


