Jatkuvan muutoksen tie

TAIDE Kun neljä taiteilijaa päättää pitää yhteisnäyttelyn, voisi tilan luulla käyvän pieneksi. Niin ei kuitenkaan käy Galleria Myötätuulen helmikuun näyttelyssä.

Teoksista on rakennettu oma kokonaisuutensa, joten näyttely on todellinen yhteistyö – kukaan ei ole eristäytynyt omaan soppeensa. Tätä tukee se seikka, että taiteilijat ovat ystäviä keskenään.

– Minä ja Annina Kuusirati päätimme pitää täällä näyttelyn, mutta kun tajusimme tilaa riittävän muillekin, pyysimme kavereita mukaan. Nopeasti he innostuivat, vaikka varoitusaikaa oli vain puoli vuotta, kiittelee Tiia Viiltola.

Viiltola on maalari, Ville Kirjanen ja Kuusirati kuvanveistäjiä ja Suvi Syvänen graafikko.

Viiltola tykkää sekoitella värejä, Kirjanen luottaa keramiikkaan ja Kuusiratia kiehtoo materiaalien yhdistäminen. Vaikka voisi kuvitella, että näin erilaisista elementeistä koottu näyttely olisi hankala toteuttaa, kertoo Viiltola kaikkien teosten sopivan hyvin yhteen.

Näyttelyyn valikoitui paljon uudempaa tuotantoa. Töitä ei silti tehty tilaa ajatellen, vaan inspiraatio lähti jostakin aivan muualta. Kirjanen kuvailee näyttelyä osaltaan pulp-henkiseksi sarjakuvamaailmaksi, sillä hän saa vaikutteita muun muassa b-luokan scifi-elokuvista.

Sekä Kuusirati, Viiltola että Kirjanen ovat olleet tekemisissä taiteen kanssa pienestä pitäen. Kirjanen sai kolmivuotiaana muovailuvahaa ja jäi sille tielleen,

Kuusiratin vanhemmat kannustivat häntä jo lapsena ja Viiltola on taiteellisesta perheestä. Enää kyseessä ei ole harrastus.

– Tietysti haluaisimme taiteesta ammatin. Itse olen aivan liian boheemi päivätyöhön, Kirjanen nauraa ja tytöt miettivät ajan näyttävän, miten käy.

Näyttelyn nimi ”Kotona, vieraissa” juontaa juurensa siitä, että Kuusirati ja Viiltola ovat syntyjään raahelaisia ja Syvänen sekä Kirjanen muualta.

Osittain samasta syystä näyttely saapui juuri Raaheen, mutta myös Myötätuulen ilmaiset tilat ja mahdollisuus näyttelynpitoon houkuttivat.

Taideteoksista voi usein nähdä, millainen olo taiteilijalla on ollut niitä luodessaan. Tekotapa muuttuu jatkuvasti.

– Näyttelyn teokset kuvastavat nykyhetkeä, sitä mikä olen nyt taiteilijana. Muuttuessa pitää muistaa oma itsensä ja tyylinsä, mietiskelee Viiltola.

Taidekaan ei ole aina hauskaa, tietää Kirjanen. Epäonnistuneen työn takia menettää helposti hermonsa, varsinkin jos on rukoillut sen säilymisen puolesta. Vastapainoksi onnistuneelle työlle saattaa leperrellä ilosta.

– Olen ehkä vähän perfektionisti, koska en mielestäni pysty toteuttamaan mielikuviani tarpeeksi hyvin. Onnistunutkin työ on pieni pettymys, Kirjanen myöntää.