Kulttuuri

Päivitetty 11.2.2010 09:01, julkaistu 10.2.2010 16:00

Harvinaista herkkua Raahessa

Kuva: Tuulikki Nousiainen
TUULIKKI NOUSIAINENLähetä palautetta toimittajalle
Paavolan Nuorisoseuran nukketeatterivieraat olivat pienen yleisön mieleen.

TALVITEATTERIA Paavolasta lähdettiin varta vasten tuomaan nukketeatteria Raahen perukoille, kiitos kaupungin kaikkien aikojen ensimmäisien Talviteatteripäivien.

Pienen yleisön innostus ryöpsähti nukketeatterivieraiden syliin jo Pekkateatterin eteisnaulakolla. Vieraiden matkakoriin oli ihan pakkokurkistaa. Mutta voi kauhistus: sieltä irvisteli susi!

– Tämäpä ei olekaan ilkeä susi, vaan ihan oikea Taikasusi. Katsokaa vaikka, tämä susi ei tee kenellekään pahaa, Terttu Mällinen rauhoitteli pientä yleisöään.

Monta pientä ja innokasta käsiparia oli auttamassa, kun Paavolan vieraat ryhtyivät rakentamaan Taikasuden lavasteita. Pysyykö metsä ihan varmasti pystyssä? Ja mitä mahtaa olla mummon mökin sisällä? Näyttämöltä ei olisi millään malttanut siirtyä yleisön penkkiin istumaan.

– Entä jos tuleekin myrsky ja puhaltaa metsän nurin, huolehti pieni avustaja vielä penkistäänkin. Onneksi Terttu Mällisellä oli puhelin:

– Minäpä soitan Myrskylle. Haloo, herra Myrsky. Me olemme nyt täällä Raahessa. Ethän tule tänne tänä iltana?! No hyvä, voi kun sinä olet kiltti. Kiitoksia paljon!

– Talviteatteripäivien tarkoitus on tutustuttaa seutukuntalaisia seutukuntalaiseen esittävään taiteeseen, saada mukaan uusia harrastajia, yleisöä, kannustusjoukkoja ja kerta kaikkiaan ”omistansa ylypeitä ihimisiä”, hehkuttaa tapahtuman koordinoijana toimiva Minna Kallela Kulttuurivalssaamo Staagista.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 389

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 263

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 198

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 173

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 155

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 151

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 137

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 109

  9. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 101

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot