Avustusten myöntäminen tiivistyy
KULTTUURI Raahen kaupungin kulttuurilautakunta myöntää tästedes vain yleis- ja kohdeavustuksia.
Kerran vuodessa jaettavat yleisavustukset on tarkoitettu Raaheen rekisteröidyn kulttuuriyhdistyksen ympärivuotiseen toimintaan.
Kohdeavustusta voivat hakea yhdistysten lisäksi myös työryhmät ja yksittäiset toimijat ympäri vuoden.
Molempia avustuksia haetaan omilla lomakkeillaan.
Kuluvana vuonna kulttuurilautakunnalla on käytettävissään 60 000 euron määräraha kulttuurin tukemiseen. Yleisavustukset julistetaan haettavaksi 12.3.2010 kello 15 mennessä.
Avustuksilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä raahelaiselle kulttuuritoiminnalle. Hakijan kotikaupungin tulee olla Raahe. Hakijalta edellytetään omarahoitusta ja aktiivista panosta avustuksen kohteena olevan toiminnan toteuttamisessa.


