Pentti Hietanen konsertoi Vihannissa
- Naisyleisö on jo lähtenyt liikkeelle ja varannut lippuja Hietasen Vihannin-konserttiin, Maikista kerrotaan.
VIHANTI Suomen karismaattisimpiin ja monipuolisimpiin artisteihin kuuluva Pentti Hietanen konsertoi Vihannin yläkoululla keskiviikkona 24. maaliskuuta.
Konsertin järjestävät Hotelli-ravintola Maikin yrittäjät Maila ”Maikki” Perälehto ja Eero Joentakanen. Lippujen ennakkomyynti on alkanut Maikissa ja Ukonkantissa ja Raahen BRR-Musiikissa.
Kyseessä on äärimmäisen harvinainen herkku, sillä vastaavankokoinen konsertti on Vihannissa koettu viimeksi vuonna 1979, jolloin Zero Nine oli asialla. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.
Konserttiin odotetaan väkeä tuvan täydeltä.
– Salissa on 400 istumapaikkaa ja muutamia seisomapaikkojakin voidaan järjestää. Kyselyjen ja lippuliikenteen mukaan kiinnostusta piisaa, Eero kertoo.
Konsertin teemana on Romantiikkaa ja rokkia. Luvassa on elokuvasävellyksiä, italialaista ja suomalaista iskelmää ja menevämpääkin musiikkia, kuten rajoja mielellään rikkovalta Pentiltä on totuttu kuulemaan. Yhtyeenä soittaa kemiläinen Men in Black.
Ajatus konsertista lähti nimenomaan Maikista, joka on ollut pitkään Pentti Hietasen ihailija.
– Muutama vuosi sitten näimme Pentin livenä, mutta kun seuraavaan konserttiin ei päästy, päätimme hommata Pentin Vihantiin, Eero kertoo.
Jos vastaanotto on hyvä ja kaikki onnistuu, saattaa seuraava nimekäs artisti tulla Maikin kutsumana jo syksylle. Yhteistyössä konsertin järjestämisessä on Vihannin lukion kakkosluokkalaiset, jotka hoitavat kahvituksen ja liikennejärjestelyt.


