Paperista kirjaksi
- Taiteilijakirjassa saa antaa taitojen näkyä. Kuva: Vesa Joensuu
NÄYTTELY Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopiston kuva- ja mediataiteen koulutusohjelman opiskelijat ovat tuoneet Raahen pääkirjaston näyttelytilaan taidegrafiikkaa ja itsetehtyjä kirjoja.
Kirjastoon kootussa näyttelyssä on teoksia ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijoilta. Opettaja Juha Laakso kertoo, että itsensä alttiiksi laittaminen ja töidensä tuominen esille on hyvä oppia.
– Museot ja galleriat ovat taiteilijoille foorumeja, joissa itsensä laittaa alttiiksi ulkopuoliselle arvioinnille.
Lybeckerin opiskelijoilla on oma Pilke-galleriansa, mutta se on kaukana ihmisten reiteiltä. Kirjaston näyttelytilassa kävijämäärät ovat aivan erilaisia.
Teosten aiheina on muun muassa ilmastonmuutos ja sikainfluenssa, jota on käsitelty yllättävistäkin näkökulmista.
Näyttelyssä on esillä myös taiteilijakirjoja. Normaalien kirjojen kanssa niillä on yhteistä oikeastaan vain kannet ja se, että niissä on käytetty paperia. Sekin on lybeckeriläisten taiteilijakirjoissa itsetehtyä. Kirjojen aiheina on esimerkiksi kissat. Kannet on saatettu koristella kankaalla tai pitsillä. Yhdessä kirjassa on käytetty aurinkona maalattua cd:tä.
Taidekirjat toimivat myös tekijöidensä omalaatuisina portfolioina.
Esillä on myös muutamia kolmasluokkalaisten tekemiä kukkamaalauksia. Ne eivät ole toteutukseltaan aivan perinteisimpiä kukka-asetelmia.
Paperista-näyttely on avoinna 30. maaliskuuta saakka kirjaston aukioloaikoina maanantaista perjantaihin kello 10–19 ja lauantaisin kello 10–15.


