Lahjoitus kunniapaikalle
- Veistospuistossa on vielä tilaa uusillekin lahjoituksille, Jari Jansson ja Eino Helaakoski myhäilevät.
VEISTOSPUISTO Kuvanveistäjä Kari Juvalla ja toimitusjohtaja Eino Helaakoskella on kaksi yhdistävää tekijää. On sama syntymävuosi sekä veistos nimeltä Nuori Anna.
Torstaina kello 16 paljastetaan Raahen Veistospuistossa tämä yhteiseksi muodostunut veistos. Nuori Anna on kokenut viime talven aikana muodonmuutoksen. Kipsimallista on kuoriutunut pronssivalos, ja tämän työvaiheen on kustantanut ja lahjoittanut kaupungille E. Helaakoski Oy. Lahjoituksen euromäärää ei kerrota.
Nuori Anna tulee olemaan puiston kahdeskymmenes veistos. Se pääsee keskeiselle paikalle, lähimmäksi kirjastoa. Kari Juvan veistoksista koostuva puisto avattiin kesällä 2008 ja tuolloin kaupunki sai taiteilijalta lahjoituksena myös muutamia kipsivaloksia. Näistä Nuori Anna on ensimmäinen, joka on saatettu valmiiksi sponsorivaroin. Valutyön on tehnyt Taidevalimo Kurantti Oy Lapinlahdelta.
Tieto Helaakoski Oy:n lahjoituksesta oli taiteilija Kari Juvalle mieluinen uutinen viime marraskuussa. Taiteilija nimesi kipsimallien joukosta pronssiin valettavan kohteen välittömästi.
– Se on Nuori Anna. Olen tehnyt sen raahelaisen kirjastonhoitajan Anna Mustosen muistoksi. Hänellä oli ratkaiseva merkitys taiteeni kehittymiselle, kun opiskelin Raahessa 1950-luvulla. Anna Mustonen hankki minulle kirjan, jossa käsiteltiin puunveistoa aivan uudella, vapaammalla tavalla. Se kolahti. Tajusin, että oikealla tiellä ollaan, taiteilija totesi tuolloin.
Veistospuiston primus motorina on toiminut alkuideoinnista lähtien taiteilija Jari Jansson. Hän kertoo, että myös muille kipsivaloksille on löytymässä sponsoreita.
– On olemassa kulttuuria arvostavia yrityksiä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään lahjoituksen oman vuosipäivänsä tai juhlansa kunniaksi. Oma haaveeni on, että veistoksia valmistuisi yksi vuodessa. Tällä hetkellä kipsivaloksia on varastossa kolme. Kari Juva on antanut ymmärtää, että hän olisi valmis lahjoittamaan lisää kipsivaloksia sen jälkeen kun nuo kolme on saatu valmiiksi.
Eino Helaakoski uskoo, että muitakin lahjoittajia löytyy.
– Euroopan taloudellisessa kehityksessä merkit viittaavat noususuuntaan. Kun raha lähtee liikkumaan, niin eiköhän myös lahjoituksia anneta herkemmin.
Jari Janssonilla on Raahen kaupungille vinkki ja vetoomus.
– Veistospuisto on ainutkertainen koko Suomen mittakaavassa, mutta puiston tuotteistaminen on vielä ihan lapsenkengissään. Tässä on toiminnan paikka.


