Pokka pettää varmasti

ENSI-ILTA Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, peruukki päässä ja tukisukat karvaisissa jaloissa, todistaa Pekkateatterin Ilmasta rahaa.

– Mahan täydeltä naurua, kuului yleisöstä yksi kommentti näytöksen jälkeen.

– Sai kyllä nauraa, kiteyttää toinen ääni.

Pekkateatterin tämän kesän farssi Ilmasta rahaa on alunperin englantilaisen Michael Cooneyn kirjoittama Cash on Delivery. Se on kepeää kesäkomediaa rehellisesti täysin rinnoin ja usein sitä, kirjaimellisesti.

Kotimaassaan Englannissa näytelmää on kehuttu hysteerisen hauskaksi, nokkelan sanailun ilotulitukseksi.

Silti näytelmä istuu täydellisesti suomalaiseen kesäteatteriperinteeseen kuin vanha kukkamekko näytelmän miesuhrin päälle.

Parhaimmillaan farssi on hyvin järjestettyä, hullunhauskaa kaaosta ja luvassa onkin joukko väärinkäsityksiä, tapetteja syöviä sukulaisia, kaatuiluja, kuuro pianonvirittäjä ja läjä epäilyttäviä kuolemantapauksia.

Koominen kaaos alkaa, kun Pekka Tervakankaan energisesti näytellyn päähenkilön lurjus, Erkki, saa potkut työstään. Yllätyksekseen Erkki huomaa pystyvänsä esiintymään alivuokralaisenaan ja pääsee näin nauttimaan Kelan lukuisista korvauksista. Kun elatusapua myönnetään vielä jo menneen alivuokralaisen keskivaikeasta kihdistäkin, päätyy Erkki puolivahingossa luomaan tusinan alter egoja, joista Erkin vaimolla, Anne Karjaluodon esittämällä Liisalla, ei tietenkään ole harmainta haisuakaan.

Näytelmän alun lähdettyä kaasuttamaan kaikilla sylintereillä juoni kiihtyy puoliajalle huimaa vauhtia. Yleisö repeilee säännöllisesti, Ilkka Mattilan esittämä nykyinen alivuokralainen, Jorma, saa katsojat nauramaan koska on joutunut Erkin luoman vyyhdin ansaan avuttomana ja tilanteesta yhtä ymmällään kuin yleisö itsekin.

Vierailevia ei-toivottuja auktoriteetteja esittävät Jaakko Härkönen, Anja Korhonen ja Anne Kallio-Oinas tekevät tilanteesta tukalan loppumattomalla velvollisuudentunteellaan työhönsä. Sivuroolissa oleva hautausurakoitsija Esa Palokankaan pokerinaama on loistava kaikessa elkeettömyydessään.

Nuoren Jarkko Tervakankaan esittämä hahmo on jo pelkästään olemukseltaan tilanteeseen niin villin absurdi, että yleisö seuraa koomisen lumipallon kasvamista välillä sormien välistä, uskomatta tilanteiden kääntymistä aina vaan uskomattomimpiin mittasuhteisiin.

Sari Ohinmaan ohjaama näytelmä antaa yleisölle varmasti sen, mitä he kesäteatterilta ja näytelmältä toivovatkin: takuuvarmaa tilannekomiikkaa, hilpeitä ylilyöntejä ja kepeän mielen astuessaan takaisin kesäiltaan näytelmän päätyttyä.