Kulttuuri

Päivitetty 27.7.2010 10:54, julkaistu 21.7.2010 12:19

Niskavuorella toista tuhatta kävijää

Kuva: Raili Viirret
RAILI VIIRRETLähetä palautetta toimittajalle
Pyhäjoen Annalan miljöö muuttui taas Niskavuoreksi. Heta Niskavuoren häitä juhlittiin tämänkesäisen näytelmän alkajaisiksi. Kuva: Raili Viirret

PYHÄJOKI Pyhäjoen Harrastajanäyttelijöiden Niskavuoren Heta keräsi yhteensä 1136 katsojaa. Se on suurin piirtein saman verran kuin edelliskesän Niskavuoren nuori emäntä.

Eniten katsojia oli kesämökkiläisten esityksessä, silloin katsojia oli yli 300. Seuraavat esitykset keräsivät 84 – 185 katsojaa. Teatterilaiset olivat määriin tyytyväisiä.

– Niskavuori-näytelmäthän eivät tosiaankaan ole kesäteatteria kevyemmästä päästä, huomauttaa ohjaaja Sari Ohinmaa.

– Erityisesti meitä lämmitti yleisön antama palaute ja lämmin vastaanotto, sillä tässä näytelmässä ei yleisöä kosiskella halvoilla tempuilla, vaan raskaalla draamalla. Vaikka onhan Niskavuorella huvittavatkin hetkensä.

Ohinmaa kiittelee Annalan ympäristö mitä mainioimmaksi estradiksi Niskavuori-sarjalle.

– Näytelmillä on ollut valmiit puitteet, jo se miljöö ja ihmiset puvuissaan on jo jonkinlainen kokemus, siinä aikasiirtymä onnistuu loistavasti.Me olemmekin taas kunnalle kiitollisia, että saimme taas Annalassa ”mellastaa”.

Mitä Annalassa nähdään ensi kesänä, on vielä päättämättä. Sari Ohinmaa sanoo, nyt ehkä eniten innostaisi Niskavuorista kiinnostaisi sarjan neljäs osa Entäs nyt Niskavuori, jossa on kirjoitettu Loviisan tarina loppuun.

Näytelmävalinnasta päätetään teatterilaisten kanssa yhdessä vasta syksyn jälkeen.

Ohinmaa sanoo, että ehkä niskavuorelaisten kanssa voitaisiin pitää välillä taukokin ja jatkaa siten vuoden parin päästä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  2. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 618

  3. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  4. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  5. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  6. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  7. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 30

  8. Ennätysmäinen kanteluvuosi

    UUTISET 8.2. 07:44 30

  9. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 30

  10. Netti kirii paperin edelle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.2. 07:45 60

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 19.10. 16:46 95611

  4. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  5. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  8. Pakkanen uhkaa kisoja

    URHEILU 2.2. 07:45 4310

  9. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 18 516

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 221

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 186

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 172

  5. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 165

  6. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 156

  7. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 155

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 139

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 103

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot