Meidän elämää

Päivitetty 5.2.2010 09:00, julkaistu 4.2.2010 16:08

Tässä ei epoa tarvittu

Kuva: Vesa Joensuu
Juha HonkalaLähetä palautetta toimittajalle
Jouni Korhonen (karvalakissa) mielipuuhassaan. Näkymätön verkko heiluu.

HANKIPALLO Palloilu puolen metrin kinoksessa on raaka laji. Hankipallossa fyysinen kunto on tärkeä, mutta tuoreen kyselyn mukaan lopulta voittaa se, jolla on eniten viinaa. Jos tässä kohtaa alkoi ärsyttää, on aika klikata seuraavaan juttuun.

Opiskelijaelämä on joskus railakasta ja yhteinen biletys nostattaa henkeä. Ammattikorkeakoululaisten joka talven hankipalloturnaus keräsi tällä kertaa Pitkäkarin kentälle peräti 18 joukkuetta.

– Koville ottaa, mutta luomuna mennään. Ei ole epoa, ihan lonkeroa vaan. Juodaan täällä mehuakin, Markus Paakkari selvittää.

Oulun seudun ammattikorkeakoulun Raahen yksikössä on opiskeltu viime päivinä synkissä tunnelmissa. Hankipalloturnaus katkaisee synkistelyn kuin tilauksesta. Nyt ei mietitä menneitä eikä tulevaa vaan pelataan ja pidetään hauskaa.

– Nyt ei kuulemma edes lahjonnalla ole merkitystä kuten edellisvuonna, Paakkari, avausottelunsa voittaneen Ripulipo$$en puolustuksen perusluuta kommentoi.

Toista mieltä lahjonnan merkityksestä oli Raaton, eli tradenomiopiskelijoiden hyökkääjä Jouni Korhonen. Hyvässä tikissä ollut Raato latoi maaleja kuin liukuhihnalta, mikä oli myös odotettavissa, sillä Raato on turnauksen hallitseva mestarijoukkue.

– Kuusi on tehty ja kyllä tämä hoidetaan. Äijät on iskussa, mutta loppupeleissä se, kenellä on eniten viinaa, voittaa koko homman.

Että mitä, että?

– Viinalla lahjotaan tuomarit, Korhonen valottaa.

Raato oli siis satsannut nesteytykseen, mutta tradenomit olivat kasanneet turnaukseen todellisen Dream Teamin. Raaton riveissä oli nimittäin vahvistus Hollannista ja niinkin eksoottisesta paikasta kuin Etelä-Suomesta. Tuntematon eteläsuomalainen iskikin kauden komeimman osuman, kun mies nikkasi kantapääwolleyn ohi hölmistyneen vastustajan maalivahdin.

– Selkäytimestä lähti, mies huomautti.

Korhonen perusteli joukkueensa vahvistuksia oululaisten mukaan tulolla. Kun oululaiset alkoivat vielä pullistelemaan, että he korjaavat tullessaan koko potin, täytyi mestarin vastata huutoon.

– Ei niillä ole mahiksia, kun meillä on nuo vahvistuksetkin. Pokaalille on varattu tilat hyllystä, kommentoi Korhonen pensselit märkänä.

Mikäli ulkomaan vahvistukset tai väkijuomat pettävät, oli Raato laatinut vielä ”suunnitelma C:n”, joskin sekin liittyi lahjontaan. Monopolikaupan kassin vieressä oli toinenkin nyytti, joka sisälsi kahvia ja pipareita. Jos näillä eväillä ei mestaruus irtoa, täytynee raatolaisten alkaa miettiä vakavasti lajin vaihtoa.

Hankipalloturnaus pelattiin tänä vuonna upeassa talvisäässä. Pitkän turnauksen uuvuttamat pelaajat pääsivät päivän päätteeksi saunaan, ja illan kähmään virkuimmat aikoivat jatkaa Ravintola Ginaan illan viettoon.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:42 30

  2. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:46 30

  3. Opistot

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:43 30

  4. Seurakunnat

    YHDISTYSTOIMINTA 3.2. 18:44 30

  5. Miljoonien toivelista Kasitiestä

    UUTISET 3.2. 18:37 101

  6. Pensselillä pinnan alle

    KULTTUURI 3.2. 08:02 142

  7. Huojuvan hyvä teatterikevät

    KULTTUURI 3.2. 08:01 130

  8. Tuulivoima myötätuulessa

    UUTISET 3.2. 07:56 1511

  9. Kahvila rautatieasemalle

    UUTISET 3.2. 07:59 142

  10. Liikennehankkeissa jaetaan niukkuutta

    UUTISET 3.2. 07:58 125

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  3. Tuulivoima myötätuulessa

    UUTISET 3.2. 07:56 1511

  4. Miljoonien toivelista Kasitiestä

    UUTISET 3.2. 18:37 101

  5. Huojuvan hyvä teatterikevät

    KULTTUURI 3.2. 08:01 131

  6. Pensselillä pinnan alle

    KULTTUURI 3.2. 08:02 142

  7. Kahvila rautatieasemalle

    UUTISET 3.2. 07:59 142

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  9. Liikennehankkeissa jaetaan niukkuutta

    UUTISET 3.2. 07:58 125

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4475

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4812

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 28217

  5. Naisille vaatetusta ja asennetta

    UUTISET 20.1. 07:46 1035

  6. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4411

  7. Pihalta bongaamaan

    LUONTO 23.1. 15:33 771

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  9. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3529

  10. AVA aloittaa antenniverkossa

    UUTISET 24.1. 14:55 701

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9300

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4812

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 2876

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3425

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 28217

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 6399

  7. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3529

  8. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4411

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3561

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4471

  1. Sotkamo niukasti parempi

    URHEILU 9.8. 10:44 91 4 13

  2. Elämyksiä ja pärähdyksiä joka iikalle

    UUTISET 5.5. 11:00 90 1 12

  3. Tanssi on tunnetila

    UUTISET 16.4. 15:01 122 0 12

  4. Kilpaillen ja kannustaen

    URHEILU 11.10. 07:48 47 2 11

  5. Seurakunta

    YHDISTYSTOIMINTA 5.10. 13:49 23 0 10

  6. Urheiluseurat

    YHDISTYSTOIMINTA 24.2. 13:30 127 0 9

  7. UUTISET 19.10. 16:46 930 0 7

  8. Muumit ja Matrix samalla lavalla

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 10.5. 08:09 89 0 7

  9. Tyttöjen seksuaalinen ahdistelu ja huumekokeilut yleistyneet

    UUTISET 2.12. 07:58 101 6 6

  10. Kanteleessa asuu koko orkesteri

    KULTTUURI 1.12. 12:45 88 0 4

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot