Leiri nousi kaupunkiin
- Hattivatit Jutta Myllykoski, Eevi Mattila ja Tuuli Kaisto kokeilivat taitojaan muun muassa kiehisten tekemisessä. Kolmikon mielestä partiossa parasta ovat leirit, joissa tyttöjen mukaan sattuu monenmoista hauskaa.
TAPAHTUMA Partiotoiminnan satavuotisen taipaleen kunniaksi lippukunnat pystyttivät partioleirejä kaupunkeihin ja kylien keskustoihin joka puolella Suomea. Raahessa Merituulen partioleiri nousi lauantaina haasteista huolimatta Raahelan pihalle.
– Partiotelttaahan ei ole tarkoitettu asfaltille pystytettäväksi, joten jouduimme hieman pähkäilemään, millä se saadaan pysymään pystyssä. Noita betoniporsaita saatiin sitten raahata tänne urakalla, lippukunnanjohtaja Elina Paloniemi nauroi.
Merituulen leirillä oli mukana lähes kaikki lippukunnan jäsenet aina pienimmistä aikuisiin. Aikuisten tehtävä oli vastata järjestelyistä ja lättyjen paistosta, pienimpien partiolaisten ajankuluksi oli monenlaisia partioon liittyviä tehtäviä kuten solmujen tekoa.
Paloniemi kertoi, että tempauksen tarkoituksena oli tuoda partiolaisten toiminta tutuksi uudella tavalla.
– Meitähän ei yleensä näy, kun olemme tuolla metsässä, mutta nyt toimme partioleirin keskelle kaupunkia.
Paloniemen mukaan ohikulkijat vierailivat leirissä ahkerasti.
– Yleisin kysymys on ollut, että ovatko lätyt oikeasti ilmaisia, mutta on moni kysellyt myös lisää tästä tapahtumasta ja muusta partiotoiminnasta, Paloniemi kertoi.
Lippukunnanjohtajan Elina Paloniemen mukaan Merituulella pyyhkii hyvin: ryhmiä on paljon ja innokkaita ohjaajia myös. Haasteitakin on kuitenkin mietittävänä.
– Raahessa ei ole jatkokoulutusmahdollisuuksia, joten vetäjien saaminen viikolle ei ole aina helppoa. Viikonloppuleireille ja tapahtumiin kyllä riittää ohjaajia, sillä moni opiskelee Oulussa.
Paloniemen mukaan partiotoiminta voi koko Suomessa erittäin hyvin.
– Kyllä ne on ne partiotoiminnan arvot, mitkä saavat pysymään mukana vuodesta toiseen, hän hymyili.


