Meidän elämää

Päivitetty 18.2.2010 09:41, julkaistu 8.2.2010 12:27

Paikallislehti tavoittaa alueensa asukkaat

Raahen Seudussakin toimitttajana työskennellyt Teijo Mäki on nykyisin Uutismarkun ja Merikarvia-lehden päätoimittaja.

50-VUOTIAS Päätoimittaja Teijo ”Tepi” Mäestä piti tulla konemestari, kapiainen, liikemies, mutta ei hänestä tullut, hänestä muokkautui toimittaja, taivaanmaalari.

Tepi kokeili merenkulkijan elämää matkustajalaivojen moottorimiehenä 1980-luvun alkupuolella, mutta kun varustamo ryhtyivät siirtämään laivojaan mukavuuslipun alle, hän vaihtoi alaa. Hän kirjoittautui Raahen Porvari- ja Kauppakouluun, valmistui markkinointimerkonomiksi, mutta siihen se sitten jäikin, liikemiesura.

Teijo Mäki täyttää 50 vuotta 18. helmikuuta.

Journalismi vei, eikä Tepi vikissyt. Hän lyöttäytyi opintojensa alkupuolella Raahen Seudun avustajakaartiin, innostui kirjoittamisesta niin, että siitä tuli elämän mittainen työ ja harrastus.

Raahen Seudun päätoimittaja Martti Nousiainen huomasi, että pojassa on ainesta. Tepi sai vakipestin 1990-luvun alussa, sen jälkeen hän suolsi juttuja tasaiseen tahtiin kunnallisasioista, taloudesta ja kaikesta sellaisesta, mitä muut toimittajat vieroksuivat.

Vuosituhannen vaihteessa hän sai komennuksen Jämsään, Pekka Hyytisen johtaman Koillis-Hämeen toimitussihteeriksi ja siitä hän pomppasi samassa toimipisteessä kaupunkilehti Vekkarin vetäjäksi 2002. Välillä piti piipahtaa Tampereella kaupunkilehden, Länsi-Sanomien päätoimittajana.

Lehti sulautettiin hänen myötävaikutuksellaan kaupunkilehti Torin länsipainokseksi ja Tepi hyppäsi junaan. Juna pysähtyi Ylivieskassa ja siellä odotti vetäjää kaupunkilehti Vieskalainen.

Tekevälle sattuu ja eritoten Tepin kaltaisille energiapakkauksille. Hän otti ja rakastui etelän tyttöön, työnantaja ymmärsi yskän ja komensi miehen Noormarkkuun Uutismarkun ja Merikarvia-lehden päätoimittajaksi.

– Olihan muuttoon muitakin syitä. Kuulun siihen onnelliseen ihmisluokkaan, joka on onnistunut tulemaan isäksi kohtuullisen vanhana. Tyttäreni Aino-Maria asuu Jämsässä, mutta tapaan häntä säännöllisesti. Muodostamme karhuperheen: Ulla, minä ja Aino-Maria.

Noormarkku on Tepistä hieno paikka asua.

– Minut on otettu vastaan hyvin. Satakuntalaiset ovat varauksellisia, mutta itsestä se on kiinni kuinka yhteisöön pääsee sisälle. Kynnys ei ainakaan ole korkealla lehden ja lukijoiden välillä, vakuuttaa Teijo Mäki.

Pitkään paikallislehtiä palvellut, mutta isoissakin taloissa päätoimittajana toiminut kollegamme, totesi, eläkkeelle lähtiessään, että paikallisjournalismi on toimittamisen lajeista kaikkein vaikein, mutta myös antoisin. Missään muussa työssä ei pääse samalla tavalla iholle.

Tepi juhlii lähipiirissä.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kassasta kavaltanut sai sakkoja

    UUTISET 8.2. 19:06 00

  2. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 8.2. 19:07 00

  3. Tappelijat tuomiolla

    UUTISET 8.2. 19:06 00

  4. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 8.2. 19:08 00

  5. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  6. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 620

  7. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  8. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  9. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  10. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  4. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  5. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  10. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 101

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Raahen Seutu haluaa reseptisi

    RUOKA 12.1. 08:27 1751

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 20 541

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 226

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 193

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 174

  5. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 169

  6. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 167

  7. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 166

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 147

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 115

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 100

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot