Meidän elämää

Päivitetty 18.2.2010 10:16, julkaistu 16.2.2010 19:46

Avannon paikka Pikkulahdella hakusessa

Nykyiselle avantopaikalle Kylmäniemenlahdella on kaksikin vaihtoehtoista paikkaa Pikkulahdella.

AVANTOON Raahessa on tällä haavaa käytössä vain Kylmänniemen avantouintipaikka. Pikkulahdelle on kuitenkin katsottu sopivaa avannon paikkaa.

Raahen kaupungin työpäällikkö Pasi Alatalon mukaan uimarannan merenpuoleisella länsikulmalla, missä on huviloita, on kaadettu jo puita ja risukkoa avantouintipaikkaa varten.

Hanke on kuitenkin pysähtynyt ja sitä kehitellään Pikkulahden kehittämistoimikunnassa.

Raahen kaupungin toimistoinsinööri Paula Pihkasen mukaan avantouimari Pirkko Utriainen teki valtuustoaloitteen avantouintipaikan siirtämiseksi Pikkulahdelle jo vuonna 2008 ja tämä toive otetaan huomioon Pikkulahden alueen kehittämisessä.

– Tälle talvelle ei ole tapahtumassa vielä paikanvaihdosta, vahvistaa Pihkanen.

Pihkasen mielestä kysymys on lähinnä rahasta: rakennus, pumppu, laiturit ja sulatusmatto kysyvät varoja. Jotta jotain tapahtuisi, hanke pitäisi saada kaupungin budjettiin.

Pihkasen mukaan kaupunki on mittaillut veden syvyyksiä Pikkulahdella, jotta sama vedenvähyysongelma, mikä Kylmälläniemellä vaivaa, ei toistuisi Pikkulahdella. Pikkulahdella on useita paikkoja, jotka soveltuisivat avantouintiin. Mutta avanto pitäisi saada jollain tapaa puiden suojaan.

Pihkanen näkee, että Kylmäniemen avannon koppi tulee kohta tien päähän, ja avantoasia tulee sitä kauttakin ajankohtaiseksi.

– Rakennus on aika huono. Mutta avantouimarit ovat hyvin vaatimattomia eivätkä ole ensimmäisenä kiljumassa uutta tilalle.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kassasta kavaltanut sai sakkoja

    UUTISET 8.2. 19:06 00

  2. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 8.2. 19:07 00

  3. Tappelijat tuomiolla

    UUTISET 8.2. 19:06 00

  4. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 8.2. 19:08 00

  5. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  6. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 620

  7. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  8. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  9. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  10. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  4. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  5. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  9. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  10. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 101

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 20 541

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 226

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 193

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 174

  5. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 169

  6. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 167

  7. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 166

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 147

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 115

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 100

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot