Meidän elämää

Päivitetty 24.2.2010 08:33, julkaistu 23.2.2010 15:04

On se niin mukavaa

Erkki Aunola suuntaa jäälle kelillä kuin kelillä.

TUULIKKI NOUSIAINEN

KEVÄTJÄÄLLE Helmikuisen auringon yltäkylläisyys on herkkua sydäntalven pimeyden jälkeen. Raahelainen Erkki Aunola käy merenjäällä kelillä kuin kelillä. Pakkaset ovat kovettaneet reitit kepeiksi kävellä. Mutta välillä pitää ”rykäistä umpihankeen”, se tekee hyvää selälle.

Sumun tai pyryn pimentoon Aunola ei ole joutunut.

– Jos on paha pyry, silloin jätetään reissu väliin. Jos se yllättää jäällä ollessa, niin nykyisin Raahen saarissa on monta suojasatamaa laavuineen ja puuvarastoineen, Aunola kiittelee. Ja neuvoo pitämään kännykän aina mukana.

– Olisi tyhmää jättää se kotiin!

Merellä sääolosuhteet muuttuvat merellä niin nopeasti, että kokenutkin kulkija saattaa yllättyä. Siispä kannattaa varautua etukäteen.

Yrjö Pirnes, eläkkeellä oleva merivartioaseman päällikkö, neuvoo ottamaan merelle aina mukaan joko kompassin tai GPS-laitteen.

– Tähän aikaan talvesta merellä liikkuu niin sakeita lumipyryjä, että niiden aikana voi näkyvyys lopahtaa muutamaan metriin. Sumukin on mahdollinen. Jos esimerkiksi jäähän aukeaa leveämpi railo, se pukkaa tulemaan höyryä aikamoiset määrät.

Jos sattuu niin hassusti, että sekä kompassi ja GPS ovat jääneet kotiin, pitää yrittää ottaa avuksi tuuli.

– Siinä vaiheessa, kun näkyvyys ei ole vielä loppunut kokonaan, otetaan suunta rantaan päin ja huomioidaan tarkasti tuulen suunta. Jos se vaikkapa puhaltaa vasempaan poskeen, niin pidetään se sama tuntuma koko ajan.

– Omia jälkiä kannattaa tietysti yrittää seurata. Se onnistuu sumulla, mutta lumipyryllä ei jäljistä ole apua montakaan hetkeä, sillä jäljet huilaavat nopeasti umpeen.

Eksynyt lähtee kulkemaan ympyrää; tämä on todettu myös merellä monta kertaa.

Paikoilleen jääminen on eksymistilanteessa erittäin hyvä vaihtoehto, kokenut meripelastaja ja merenkulkija suosittelee.

– Jos ei ole välitöntä hätää, on parasta jäädä odottelemaan niille sijoilleen. Esimerkiksi se lumipyry loppuu kyllä ennen pitkää.

Myös matkapuhelin on nykyisin paikannusväline, Yrjö Pirnes muistuttaa.

– Operaattorit pystyvät paikantamaan pelastustilanteessa matkapuhelimen sijainnin melko tarkkaan. Puhelimen akkua ei kannata missään nimessä soitella tyhjäksi, jotta paikantaminen onnistuu. Mutta peli ei ole menetetty akun loppumisenkaan jälkeen, sillä viimeisen puhelun perusteella pystytään suuntimaan sijainti sen perusteella, mitä mastoja puheluun on käytetty.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 11

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 30

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 50

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 30

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 44

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 21

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  5. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  6. Café Niinistön makein päivä

    UUTISET 6.2. 07:59 119

  7. Café Niinistön makein päivä

    UUTISET 19.10. 16:46 9489

  8. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 69

  9. Raahe-opiston näyttely suosituin Pyhäjoella

    UUTISET 10.1. 08:55 1789

  10. Miksi lopettaminen ei onnistu?

    HYVÄ OLO 10.1. 09:58 1671

  1. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5418

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  4. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  6. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9486

  7. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5018

  9. AVA aloittaa antenniverkossa

    UUTISET 24.1. 14:55 891

  10. Ilveksiä pihoilla

    LUONTO 31.1. 15:07 482

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3595

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3691

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3731

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 384

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 254

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 4 0 189

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 171

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 2 1 147

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 143

  7. UUTISET 19.10. 16:46 947 0 124

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 105

  9. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 89

  10. Vestia laski jätemaksuja

    UUTISET 6.2. 18:18 5 3 75

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot