Meidän elämää

Päivitetty 25.2.2010 08:18, julkaistu 24.2.2010 13:06

Jatkosuunnitelmat selvillä

Kuva: Vesa Joensuu
Mikko MäättäLähetä palautetta toimittajalle
Elämä edessä, peruskoulu kohta takana. Pattasten 9E-luokan oppilaat alkavat täyttää yhteishakulomakkeita ensi viikolla.

VALINTA Peruskoulusta pääsevien täytyy näinä päivinä päättää, mitä he aikovat tehdä ensi syksynä. Yhteishaku alkaa ensi viikolla.

Raahen Seutu kysyi Pattasten koulun 9E-luokan oppilailta, mihin he aikovat hakea opiskelemaan. Luokalla on 23 oppilasta, joista kyselyyn vastasi 21. Kaikki eivät halunneet yksityiskuvaan.

Luokan oppilaista yhdeksän aikoo hakeutua Raahen ammattiopistoon ja seitsemän lukioon. Kolme oppilasta hakee Raahen Porvari- ja Kauppakouluun.

Kaikki eivät aio jäädä Raaheen. Yksi tyttö aikoo hakeutua Ouluun suorittamaan kaksoistutkintoa, ja yksi poika haluaa Oulun ammatillisen opiston Limingan yksikköön opiskelemaan vartiointialaa.

Ysiluokkalaiset ovat valmistautuneet yhteishakuun syksystä alkaen. Opinto-ohjaaja on puhunut aiheesta niin paljon, että oppilaat ovat jo ihmetelleet, miksi siitä pitää aina vaan puhua.

– Kerroin, että opo on positiivisesti huolestunut heidän tulevaisuudestaan, Pattasten koulun opinto-ohjaaja Henna-Mari Tiainen sanoo.

Oppilaat ovat käyneet tutustumassa ryhminä paikallisissa oppilaitoksissa. Halukkaat ovat voineet käydä kouluajalla myös esimerkiksi oululaisissa oppilaitoksissa. Silloin kyydit on täytynyt järjestää itsenäisesti.

Suurimmalla osalla jatkosuunnitelmat ovat jo selvät. Joidenkin kanssa opinto-ohjaaja on pohtinut, mikä olisi lukuisista vaihtoehdoista ykkönen.

Vaikka yhteishaku tehdään kouluaikana netissä, vanhemmille menee etukäteen tieto valinnoista. Oppilaat pyytävät kotona allekirjoituksen hakupaperiin. Lopullinen hakemus tehdään allekirjoitetun paperin mukaan.

Ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteishaku alkaa 1. maaliskuuta ja päättyy 19. maaliskuuta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 01

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 15

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 01

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 390

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 265

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 199

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 175

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 158

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 153

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 141

  8. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 5 118

  9. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 110

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot