Kahvinpapuja ja siistiä jälkeä
- Rauha Mustakangas ei ikävöi Ukonkantin ikkunanpesua, kukkien hoito on sen sijaan ollut mieluissaa. Vieressä kahvipensas, jonka hän pavusta kasvattanut uusia papuja ja viherkasveja tuottamaan.
ELÄKKEELLE Rauha Mustakangas, 63, syö ensimmäistä vanhusateriaansa Ukonkantin taukohuoneessa. Ilkikurisella asialla ovat olleet työkaverit, jotka tilasivat eläkkeelle lähtevälle laitoshuoltajalle valmiit ruu´at viimeisen työpäivän kunniaksi kunnan ruokapalvelusta.
Aivan valmiiden aterioiden varaan Rauha Mustakangas ei aio heittäytyä vaikka vanhuuseläkkeelle jo pääseekin.
Hän kertoo jääneensä osa-aikaeläkkeelle jo neljä vuotta sitten, joten ajatukseen on ehtinyt jo totutella. Mustakangas tuli Vihannin kunnan siivoojan tehtäviin 1985. Sitä ennen hän oli ollut töissä Vihannissa mm. leipomossa ja Raahessa Ruska-Texillä ja Rautaruukin ruokalassa.
Siivoojan työ on vuosien varrella muuttunut olennaisesti. Mustakangas muistelee, kuinka alkuaikoina liikuttiin vesiämpäreiden ja moppien kanssa. Nyt siivoukset tehdään kosteilla pyyhkeillä ja siivousliinoilla ja koneilla. Fyysinen rasittavuus on pienentynyt, mutta edelleenkin vain harva pystyy tekemään fyysistä työtä vanhuuseläkkeelle asti.
Ukonkantissa neliöitä on ollut tarpeeksi, noin 600, ja monessa kerroksessa. Ikkunat ovat olleet aivan mahdottomat pestä. Rauha Mustakangas sanoo, että harvoin arkkitehdit ajattelevat sellaista asiaa, kuin siivouksen sujumista.
– Eihän näitä korkeita ikkunoita ole voitu pestä läheskään joka vuosi, hän huomauttaa ja kertoo, että edellisellä kerralla hänen täytyi lopettaa homma kesken, kun työ keikkuvassa nosturin korissa tuntui aivan liian hurjalta.
– Näitä ihmisiä ja työkavereita jään kaipaamaan, täällä on ollut hyvä ilmapiiri, hän hymyilee.
Lisääntyvän vapaa-aikansa hän aikoo käyttää yhä enemmän harrastustensa parissa jo eläkkeellä olevan Esko-miehensä kanssa.
– Käsitöitä, pihatöitä, lueskelua ja kukkahommia, hän luettelee.
Sivistystoimenjohtaja Tuulikki Kulojärvi tuumii, että Ukonkantti menettää paitsi mukavan ja hyvän siivoojan, myös todellisen viherpeukalon.
– Rauha on kasvattanut meille valtavan kahvipensaan, joka tuottaa jopa satoa, hän kertoo.
Kahvipensaan papuja on sitten ajettu asiakkaille ja työkavereille uusien kahvipensaiden aluiksi.
Kukkien hoitaminen onkin ollut Mustakankaan työssä se miellyttävin homma., vaikka ei hän moiti työtään muutenkaan.
– Itsenäistä työtä, jossa näkee kättensä jäljen, hän sanoo.


