Meidän elämää

Päivitetty 1.7.2010 09:55, julkaistu 30.6.2010 13:26

Juhlat valmiiksi härälle

Kuva: Miia Lahti
Miia LahtiLähetä palautetta toimittajalle
Mäntylampi-Urban Dance Place, ainakin kerran kesässä ja remontin voimalla. Kuvassa Mikko Hemmilä.

HÄRKÄJUHLAT Talkooporukka puhalsi talven pölyjä Mäntylammen lavan nurkista 46. Härkäjuhlaa varten.

Keskikesän ilta-auringossa kylpevä Mäntylampi on hiljainen. Discopuolen ovet ovat sepposen selällään, sisältä tulvii hämärää valoa.

Pari pihalle parkkeerattua pakettiautoa ja maassa lojuvaa pesusankoa kuitenkin paljastavat, että sisällä on meneillään talkoot.

Vihannin Urheilijoiden talkooporukka on taas kerran siistaamassa Mäntylammen huvimajaa valmiiksi elokuun 14. pidettäviä Härkäjuhlia varten.

Härkäjuhlatoimikunnan puheenjohtaja, Mikko Hemmilä, kertoo tekevänsä pientä pintaehostusta. Linnut ovat vallanneet osan kattorakennelmia, seinät kaipaavat lipaisun maalia. Juhliin valmistaudutaan talkoohengessä, niin ollaan tehty myös ennen.

– Lava rakennettiin talkoilla vuonna 1967, sen jälkeen siihen on tehty remonttia eri vaiheissa, Hemmilä kertoo lavan historiasta.

– 70-luvulla toiminta oli joskus vaarassa, 80-luku olikin sitten kulta-aikaa.

Vihannin Urheilijat perustivat lavan iltamille, lisätulojen toivossa.

Suosituimpina vuosinaan Mäntylampi edusti maakuntien nuorille temmellyskenttää, jossa parhaimmat synnit voitiin toteuttaa. Sitä eivät olisi uskoneet herrat, jotka kirjoittivat Vihannin Urheilijoiden vanhaan pöytäkirjaan toiminnastaan ”nuorison harrastuksen siirtämiseksi pois kaikesta turmelevasta ja ala-arvoisesta toiminnasta.”

Tänä vuonna Härkäjuhlia vietetään perinteiseen tapaan elokuun toinen viikonloppu.

Esiintyjiksi ovat varmistuneet Yölintu ja Susanna Sakko&Onnenpotku. Paikallisia bändejä kuullaan ulkona ja Open House-kokoonpano soittaa 60- ja 70-luvun covereita. Illan kuluessa esiintyy samba-ryhmä ja myynnissä on tietenkin myös härkää. Perinteiset bussikyyditykset järjestetään ainakin Raahesta tänäkin vuonna.

– Talkoolaisia on tulossa noin 100, odotamme paikalle noin 1500 kävijää. Lipun hinta on 15 euroa, Hemmilä informoi.

Härkäjuhlat ovatkin tärkeä rahantuoja Vihannin Urheilijoille muuten hiipuneen Mäntylammen toiminnassa.

– Tulevaisuuteen katsotaan vuosi kerrallaan, mutta laajennustoimista ei voida kyllä puhua, Hemmilä kommentoi ja huutaa talkoolaiset nisukahville.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 389

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 263

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 197

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 173

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 154

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 151

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 137

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 108

  9. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 100

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot