RaatiRoll käynnisti Pekanpäivät
- Kaktus nousi rannan esiintymislavalle ensimmäisenä.
PEKANPÄIVÄT Perinteinen nuorisolle suunnattu musiikkitapahtuma RaatiRoll potkaisi Pekanpäivät käyntiin. Keskiviikkoillan lämmössä kuultiin niin armotonta rockia kuin letkeää räppiäkin.
Tänään torstaina Pekanpäivien ohjelmaan kuuluu muun muassa veistospuiston Anna-patsaan paljastaminen kello 16 ja Antti Saarimäen näyttelyn avajaiset galleria Myötätuulessa kello 18.
Pekanpäivien avajaisia vietetään huomenna. Juhlallisuudet alkavat Pekka-patsaan kukituksella kello 16.45, minkä jälkeen siirrytään avajaistilaisuuteen museonrantaan.
Kotiseutupäivien iltajuhlaa vietetään lauantaina kello 18 Raahesalissa.
Aivan ensimmäisiä Raahen kotiseutupäiviä vietettiin vuonna 1972 ja tapahtuman nimenä oli vielä tuolloin Raahen alueen päivät. Myöhemmin juhlan nimeksi vakiintui kaupungin perustajan kreivi Pehr Brahen kunniaksi Pekan Päivät ja nimi on vuosien kuluessa muokkautunut yhteen Pekanpäiviksi.



Tämä on oikein hyvä tapahtuma. Hyvä mieli jäi koko porukalle, kun oltiin katsomassa. Kaktus oli ihan hanurista. Sitä huonompaa porukkaa ei löydy. Toivottavasti älyävät lopettaa, ennen kuin on liian myöhäistä. Toivottavasti ensivuonna on taas sama tapahtuma, niin pääsee nauttimaan kunnon musiikista. Mutta tuo kaktus vaihtoon.
Ilmoita asiaton kommentti