Hopeaa ja hyvää mieltä
- Maailman kauneimman vihreän Zetorin omistaa Teuvo Joensuu. Kuva: Juha Ovaska
ZETORIT Hurmos vihreisiin päpättäjiin ei ota laantuakseen.
Viikonvaihteessa Tuurin kyläkaupan tienoo täyttyi Zetoreista ja niitä katsomaan tulleesta yleisöstä.
– Käsittämättömän paljon porukkaa. En ole koskaan nähnyt Tuurissa niin paljon väkeä, raahelainen Matti Laurila äimistelee vieläkin.
Maailman suurimmaksi nimettyyn Miljoona Zetor tapahtumaan saatiin myös kirkollinen ulottuvuus ortodoksisen kirkon arkkipiispan tervehdyksen muodossa. Sen luki yleisölle Matti Laurila.
– Piispa on itsekin zetoristi, mutta hän ei päässyt yhteensattumien vuoksi paikalle. Hän muisteli tervehdyksessään aikakautta, kun Zetorit tulivat hevosien jälkeen suopelloille päpättämään. Silloin elettiin vielä aikakautta, kun talkoohenki oli voimissaan eikä suorituspaineista oltu vielä kuultukaan. Se kolahti kuulijoihin.
Jälleen tehtiin myös historiaa. Zetorit muodostivat Tuuriin matkatessaan kulkueen, joka on tiettävästi maailman pisin.
– Jotkut tiedotusvälineet ehtivät kirjoittamaan, että Zetorit tukkivat liikenteen. Kieltämättä siellä oli ruuhkia ja oli myös tietöitä. Mutta autoilijoiden ilmeet olivat iloisia. Perjantai-iltapäivän kulkueeseen osallistui 84 Zetoria, Laurila kertoo.
Kilpailussa maailman kauneimman Zetorin tittelistä olivat mukana kaikki osallistujat, eli 103 Zetoria.
Yleisö äänesti raahelaisen Teuvo Joensuun omistaman Zetorin hopealle.
– Eniten ääniä keräsi punainen yllättäjä; tulipunainen erikoisuus, jota ei ole tuotu Suomeen. Jukka Kerttulan entisöimän ja Teuvo Joensuun omistaman Zetorin valtteina olivat äärimmäisen hyvin viimeistellyt yksityiskohdat sekä täydellinen pintakäsittely.
Toinenkin pokaali otettiin Raaheen, kun Matti Laurilan ja Mika Mathlinin muodostama kaksikko nousi toiseksi kampikäynnistyskilpailussa.
Kiihdytyskilpailu meni tällä kertaa sivu suun.
– Kytkin nousi sekuntia liian aikaisin. Sitä sanotaan varaslähdöksi, Matti Laurila tuumaa.



Fantastisen hienoa että teutorit pelaavat, toisin kuin raahelaisen jakelu!
Ilmoita asiaton kommentti