Meidän elämää

Päivitetty 15.7.2010 12:56, julkaistu 14.7.2010 15:03

Kanootin kapean joelle työnsin

Kuva: Jaakko Mylly
Juha HonkalaLähetä palautetta toimittajalle
Ahti Häikiö rakensi viime talvena lasikuituisen inkkarikanootin Siikajoen kansalaisopiston kurssilla. Kuva: Jaakko Mylly

SIIKAJOKIMELONTA Tänä viikonloppuna on taas seutukunnan melanheiluttajien juhlahetki, kun tarjolla on mahdollisuus laskea Siikajokea kanootilla Rantsilasta Siikajoen kylälle.

Perjantaista sunnuntaihin kestävän tapahtuman aikana on luvassa kuohuvaa koskea ja rauhallisempaa liplattelua noin 100 kilometrin verran.

Tapahtuman järjestää Siikajoen Melojat, jonka jäseniin kuuluu myös Revonlahdella, Siikajokivarressa kortteeraava Ahti Häikiö.

Ex-ammattikoulun lehtori kapisteli viime talvena pränikän lasikuituisen inkkarikanootin. Häikiöllä riittää tosin malttia, sillä mies häärii tapahtumassa järjestelypuolella, eikä omaa kanoottia joelle työnnetä ollenkaan.

Hitusen mies pääsi kuitenkin melonnan makuun esitellessään kelluvaa helmeänsä Raahen Seudun maakravuille.

– Siikajoen kansalaisopiston kurssilla kuljettiin viime talvena Rantsilassa. Meitä oli autolastillinen Revonlahdelta ja kaikki teimme kanootit. Alkuviikosta opiskelin Espanjaa ja loppuviikosta tehtiin inkkarikanoottia. Helmikuusta huhtikuuhun siinä vierähti ja hyvä tuli, Häikiö selvittää.

Siikajokimelonnassa Häikiö häärii talkooporukassa muonituspuolella ja entisten vuosien tapaan saattaa napsahtaa turvavenenakki yhden päivän osuudelle.

– Kaikki vain mukaan. Jokivarsi on kaunis, aivan eri näköinen kuin maalta katseltuna. Luonnon ihmeen lisäksi tarjolla on rentoa melontaa, haastavaa kuohuvaa koskea ja onhan se fyysinenkin suoritus. Varsinkin jos meloo koko matkan Rantsilasta Siikajoen Törmälään. Monella on kuitenkin tapana meloa vain yhden päivän osuus, Häikiö huomauttaa.

Melontaan voi osallistua vuokravälineillä tai omalla kalustolla. Lysti alkaa Rantsilasta Sipolankylältä perjantaina. Lauantaina kokoonnutaan Mankilaan ja sunnuntaina viimeinen päivä käynnistyy Revonlahden koululta.

Lisätietoja Siikajoen kunnan verkkosivuilla: www.siikajoki.fi


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Kuntaliitoskeskusteluihin varaslähtö

    UUTISET 8.2. 18:39 00

  2. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 516

  3. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 43

  4. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  5. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  6. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  7. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 30

  8. Ennätysmäinen kanteluvuosi

    UUTISET 8.2. 07:44 30

  9. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 30

  10. Netti kirii paperin edelle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.2. 07:45 60

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  3. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  4. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  5. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  8. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 1310

  9. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  9. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 18 511

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 221

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 186

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 171

  5. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 163

  6. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 155

  7. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 3 153

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 138

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 102

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 94

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot