Peukalo oikeassa paikassa
- Eskon aarteet, samuraiteräksiset veistotaltat.
HARRASTAJA Isältä pojalle -sanonta pitää takitilleen paikkansa Välitalon Eskon kohdalla.
Väinö-isä oli maalari, kuten poikansakin ja eläkepäivien koitettua mies alkoi harrastaa puutöitä – eikä mitä tahansa puutöitä, vaan todellisia erikoisuuksia. On komea rahakirstu, tähtikarttalamppu, omatekoinen kalenteri, posetiivi, Kalevala-aiheinen pöytä säilytyslaatikoineen...
Eskolla on kotonaan Honganpalossa melkoinen perintö isän töitä, joissa yhdistyy kekseliäisyys, käsityötaito ja käytännöllisyys.
– Isä jätti haasteen minulle ennen kuolemaansa. Hän oli tehnyt kolmelle siskolleni könninkellon, mutta minulle sanoi, että ”joudat tehdä sen itse”, Esko kertoo.
Maalaus- ja mattotöissä elämäntyönsä tehnyt Esko tunnetaan myös aktiivisena painijana ja painivalmentajana. Kun työt ja painit jäivät elämässä taakse, oli aika tarttua talttaan.
– Kun jouduin viisikymppisenä eläkkeelle, jäin tyhjän päälle. Paistinlastasta ja kapustasta aloitin ja siitä sitten isonsin pikku hiljaa.
Väinö-isä sai ideat usein öisin ja nousi askaroimaan. Esko tarttuu talttoihinsa heti aamusta, mutta yötunneistakin pitää napsaista osa verstaan puolelle.
– Tein alkuaikoina kiväärin- ja haulikonperiä ja parisängyn yöpöytineen. Sänky oli puolen vuoden työ, enkä ole käyttänyt siinä naulan naulaa enkä ruuvin ruuvia, Esko sanoo.
Sodan jälkeen puuseppäkoulutuksen saanut isä kokeili monia ratkaisuja kappaleiden liitoksiin. Isän töiden seuraaminen oli Eskon ”puuseppäkoulutusta”, joka tosin jäi liian vähälle.
– Aina ajattelin, että ehdin minä oppia ne isän kanssa. Harmittaa, kun paini vei kaiken vapaa-ajan, enkä ehtinyt sen kummemmin.
Harrastus jatkui kolmannessa polvessa, kun Eskon tytär alkoi harrastaa myös puukäsitöitä ja teki lipaston vaarin silmien alla. Perintö katkesi tyttären kuolemaan. Eskolle ja Ainolle se oli jo toinen lapsi, joka lähti tästä ajasta ennen aikojaan. Tyttären vei sairaus, pojan auto-onnettomuus.
– Jos ei tätä harrastusta olisi, en tiedä olisinko näissä vastoinkäymisissä masentunut. Mieli pysyy virkeänä kun harrastaa.
Tutut ja naapurit tuovat ”Eskon vastaanotolle” korjausta ja kunnostusta tarvitsevia huonekaluja. Eskon käyttämät menetelmät ovat vanhoja ja kestäviä – ja suuria salaisuuksia.
– Esimerkiksi ootrauksen käsittelyaineet teen itse. Halvalla voi kukin yrittää, mutta näissä asioissa ei kannattaisi pihistellä.
Työstään Esko ei ota palkkaa, mutta värkit pitää maksaa. Verstaalta on lähtenyt monenlaista kalustetta ystäville ja naapureille. Samalla Esko yrittää pitää vanhan säilyttämisen puolta.
– Surullista kun katottomien riihien alle jätetään keinutuolia ja muuta.
Lindelän Markun ja Korpelan Valton kanssa Eskolla on kolmen kopla käteviä miehiä, joilla aikomukset eivät jää vain aikomuksiksi. Miehet ovat rakentaneet yhdessä tuulimyllyjä ja postilaatikkotelineitä.
– Eiköhän tässä taas kohta kokoonnuta suunnittelemaan ja istumaan. Hörisemään. Se on mukavaa.





Kuvissa oleva soitin ei ole virsikannel, vaan kampiliira. Se oli trubaduurien soitin aina n.1000 luvulta lähtien.
t.jah
Ilmoita asiaton kommentti