Onnellinen mies lähti syntymäpäiväksi Kiinaan
- Poksi on 60-vuotispäivänään Kiinassa, mutta syntymäpäivän kunniaksi pidetään konsertti isänpäivänä.
60-VUOTIAS Pauli ”Poksi” Ylitalo viettää huomenna syntymäpäiväänsä varsin komeissa puitteissa, Kiinan Pekingissä. Mies on siellä Nuorisokuoronsa kanssa konserttimatkalla.
Tavatessamme Kiinan-matkan kynnyksellä, elettiin Poksin viimeistä työpäivää, joka tietysti oli perjantai ja 13. päivä. Härkäsalmenkadun kodin keittiön pöydän ääressä istuu onnellinen ja työhönsä tyytyväinen mies.
Päivän aikana Poksi oli kierrellyt koulujaan viimeistä kertaa kameran kanssa. Saloisissa Poksi opetti vuodesta 1973 asti ja siitä sitten opetuskenttä laajeni Merikadun koululle ja lukiolle.
– Kun tahti oli 80-luvun taitteessa hulluimmillaan, opetin kaikkia Raahen yläastelaisia tai lukiolaisia. Silloin saatiin paljon aikaankin ja jäi monia muistoja. Päällimmäisinä tietysti tulee mieleen kaikki juhlat suunnitteluineen ja juontoineen, Poksi sanoo.
Vaikka opettaja-Poksi siirtyykin ansaituille vapaaherran päiville, jatkuu kuoronjohtaja-Poksin työ edelleen Raahen Nuorisokuoron ja Musiikkiteatterin puikoissa. Työpöydällä syntyy koko ajan uutta, tulossa on Forssaan Tietsikka-musikaali ja laulutekstejä Esa Niemiselle, Kaj Chydeniukselle, näytelmiä – vaikka mitä.
Erityisen mukavaa Poksista on ollut opettaa viime vuosina lapsia ja nuoria ekaluokkalaisista abiturientteihin. Jokelan koulun ekaluokkalaisten kanssa on ollut ihanaa, samoin Kummatin koulun 5.-6. -luokkalaisten kanssa.
– Päivääkään en vaihtaisi pois.
Ulospäin näkyvin homma Poksin opettajantyössä on ollut lukiolaisten kanssa tehty musiikkiteatterityö. Hyvän opettajan jälki näkyy taitavissa ja esiintymisvalmiissa nuorissa. Poksin työ musiikkikasvattajana on osa pitkää, jo Raahen Seminaarista alkanutta jatkumoa.
– Kun seminaari loppui 1971, tuntui, että sivistys lähti Raahesta. Sitten saatiin musiikkiopisto, joka oli iso juttu, ja ensimmäiset musiikkiluokkalaiset. Kun he sitten tulivat lukioon, halusin tarjota heille muutakin kuin kuorolaulua, Poksi kertoo.
Alkoi tulla kabareeta toisensa perään, kekseliäitä ja oivaltavia. Oppilaat ja kuorolaiset ovat olleet yhtä sitoutuneita kuin vetäjänsäkin.
– Musiikki on ihmisen tunne-elämän kehitykselle hieno juttu. Musiikissa on taikaa, josta voi nauttia, vaikka ei itse soita tai laula.
Sanavalmiutta ja huumoria löytyy niin isän kuin äidinkin suvusta.
Mummun Karjalasta kotoisin oleva äiti kasvatti lapsiaan sananlaskujen avulla. Enomies puolestaan lauleskeli jo pienenä päivän asioista itselleen riimitellen.
– Myös työnteon arvostus on perua molemmilta puolilta. Työstä nautitaan, ei ahdistuta.
Käänteentekevä herättäjä Poksille on ollut The Beatles. Nuorimies kantoi postia ja keräsi rahaa, että sai ostaa Ravanderin Aarnon liikkeestä kitaran. Fanius on kestänyt tähän päivään.
– Se on myös tapa pitää yllä englannin kielen taitoa. Hyllyssäni on noin 170 Beatles-aiheista kirjaa. Aina heistä löytyy jotain uutta, nytkin toin Lontoosta uutta lukemista.
Muutama vuosi sitten Poksi teki pyhiinvaellusmatkan toisessa kotikaupungissaan Lontoossa Wimpole Street 57:ään, jossa sijaitsevan talon ullakkohuoneessa Paul McCartney sävelsi Yesterdayn.
– Samana kesänä kävin myös Kotkan lyseon poikien vessassa, jonka seinäkirjoitus sai aikoinaan Junnu Vainion ryhtymään laulujen sanoittajaksi.
Innostuminen on tärkeää. Innostuminen ja kyky innostaa muita.
– Uuden oppiminen on kiinnostanut minua. Ja aika poikanenhan sitä vielä tuntee olevansa, Poksi tuumaa.



Olen ihaillut pitkään työtäsi nuorten parissa , olet osannut hyödyntää lahjojasi.Joten onnea synttärien johjosta,jatka samaan malliin.Terveisin Niemelänkadun poikana joskus.
Ilmoita asiaton kommentti