Taidetta läpi yön
- Karjalaisia runoja esitti Pirjo Laukka.
TAITEITA Taidetta, ilotulitteita ja tekemistä kaiken ikäisille tarjottiin taiteiden yössä. Taiteen runsaudensarvi tarjosi tekemistä ympäri kaupunkia läpi viikonlopun. Perjantai-illan hämärtyessä tunnelmoitiin Kari Juvan patsaiden kupeessa runopolulla.
Silja Lukkarila Raahen Runoseurasta lausui lyhtyjen loisteessa runoja, jotka sopivat syksyiseen tunnelmaan.
– V. A. Koskenniemen runot sopivat erittäin hyvin Taiteiden yöhön. Koskenniemen runot kertovat elämästä, kuvailee Lukkarila.
Iltalaulu merellä, Syyslaulu ja hiukan iloisempi Kiuru eivät ole mitään hempeitä rakkausrunoja vaan välillä rankkojakin kuvauksia elävästä elämästä.
Patsaalta patsaalle kuljettaessa tunnelma vaihtui aivan toiseksi. Esimerkiksi karjalaisia runoja esitti Pirjo Laukka.
Menopeleistä kiinnostuneille tarjottiin zetoriesittelyä, eläinten ystävät puolestaan kohtasivat toisensa Mustankissan yössä Löytöeläinkodilla. Härkätorin puistossa ja Ruiskuhuoneella kuultiin livemusiikkia ja nimien salaisuutta pähkäiltiin Fantissa.
Nuorisokahvila Cupissa otettiin nuoret mukaan Taiteiden yöhön. Illan aikana kirjoitettuja runoja ripustettiin pyykkinarulle, nuorten ottamia kuvia heijastettiin kankaalle ja taiteellista luovuuttaan sai ilmaista tarttumalla pensselin varteen.
Lautapelien saloihin tutustuttiin kirjastossa. Soulhunters-peliä kokeilleet Suvi Salminen, Satu Hukio, Johanna Ahola, Pekka Korhonen ja Jussi Kotka myöntävät sääntöjen omaksumisen vieneen jonkin aikaa.
– Ihan hauska peli, hieman haastava. Tässä pitää miettiä strategiaa, kuvailee Salminen.
Lautapelivalmistaja Tuonelan toimitusjohtaja Jussi Autio johdatti kiinnostuneita perinteisten pelien maailmaan.
– Lautapelit ovat mitä paras tapa murtaa jäätä, kun tutustuu uusiin ihmisiin, tähdentää Autio.
Näyteikkunassa ihastuttivat Lennun Pajalla käsitöitä tekevät elävät mallit Maisa Mikkilä ja Sofia Erkkilä. Idea on napattu Lontoon ja muiden metropolien kaduilta. Sisällä käsityöliikkeessä huovutettiin ja tehtiin origameja ja kipsinaamioita, ulkona soi elävä musiikki ja lankaa kehräsi Iida Manninen.
Taiteiden öiden päätteeksi tanssittiin Arkkukarin Kyläriihellä ja vietettiin REMY:n venetsialaisia Ruiskuhuoneella.
Näyttävämmin ei taiteiden yö olisi voinut päättyä, sillä loppuillasta ilotulitteet valaisivat kaupungin taivaan.




