Meidän elämää

Päivitetty 9.9.2010 08:16, julkaistu 8.9.2010 15:54

60 vuotta työn merkeissä

Kuva: Vesa Joensuu
RAILI VIIRRETLähetä palautetta toimittajalle
Taimi Perkiömäki muistelee mielellään hyviä asioita. Suurin ilonaihe on se, että lapset ja lastenlapset pärjäävät maailmalla. Kuvat: Vesa Joensuu

JUHLAVUOSI Kun Taimi ja Leevi Perkiömäki 60 vuotta sitten ostivat vaateliikkeen Pyhäjoelta, heillä oli tosi halu yrittää. Kaupanteko oli verissä molemmilla. Taimi on pitänyt Asustetalo Perkiömäkeä nyt 60 vuotta.

Hän tulee töihin edelleen joka aamu. Sairauden ja vaivat tekevät joskus kiusaa, mutta hän ei anna niiden masentaa ja kaikkein vähiten viedä sängyn pohjalle. Ensimmäisenä hän lukee päivän lehdet ja muun postin. Taimin päivä, juhlapäiväkin kului töiden merkeissä.

Taimi, o. s. Koivikko, aloitti kauppa-apulaisena Oulaisten Osuuskaupassa aivan tyttösenä. Hän muistaa ankeat pula-ajat ja sen, kuinka asiakkaatkin aivan riitelivät pienistäkin vaatekappaleista. Kaupan piiristä hän löysi myös tulevan miehensä Leevin.

Pyhäjoen liikkeen he ostivat Heiskarin Martilta ja Linnealta avasivat liikkeen Taimin päivänä 8.9. 1950.

– Muistan vieläkin, kuinka Hou-rulan vanha isäntä tuli kauniin keltaisen kukkakimpun kanssa. Se lämmitti sydäntäni ja lämmittää yhä, hän muistelee komeaa sylintäyteistä kultapallokimppua.

Vanhan puutalon paikalle nousi komea ja silloin valtava liikerakennus 1968. Yhteistäkin uraa kauppiaspariskunnalla riitti kauan. Leevin kuolemasta on kulunut jo yli neljä vuotta.

Viirteen Sirpan työpanos liikkeessä on ollut korvaamaton jo 18 vuotta. Taimi kehuukin Sirpaa töihin tarttuvaksi ja oma-aloitteiseksi naiseksi, jota ilman on vaikea pärjätä.

– Asiakasta on aina palveltava, ainakin kysyttävä, mitä hän etsii, on Taimin ohje.

Perkiömäellä opasta usein kaivataankin, sillä vaatteita on niin paljon, että ensikertalainen on ihmeissään.

Hieman Taimia jo mietityttää, mitä sille tavaralle pitäisi tehdä. Omaa jaksamistaan hän ei lähde arvailemaan, mutta tiedostaa, että sekin päivä lähenee, jolloin työnteko on lopetettava.

Pyhäjokiset ovat tulleet vuosikymmenten aikana tutuiksi monessa sukupolvessa, mutta nyt asiakkaita piisaa ympäri Suomen. Vaatteita myydään markoista euroiksi muutetuilla alkuperäisillä hinnoilla ja alennetuillakin, mutta sitä vain riittävän varastoista.

Lue lisää Taimin mietteitä torstain 9. syyskuuta Raahen Seudusta.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 389

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 263

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 197

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 173

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 154

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 151

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 137

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 108

  9. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 100

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot