Turulalla näytön paikka
- U19 maajoukkueeseen valitun Ville Turulan tavoiitteena on pysyä maajoukkueen mukana ensi vuonna Norjassa pidettäviin nuorten MM-kisoihin saakka. Iso rooli liigatasolla on myös hänen tähtäimessään.
SALIBANDY Oulun luistinseurassa salibandya pelaavalla vihantilaisella Ville Turulalla on edessään näytön paikka, sillä mies on valittu mukaan U19 maajoukkueeseen. Vuonna 1992 syntyneelle nuorukaiselle maajoukkuekomennus on ensimmäinen lajiaan.
– Tämä on aikaisin mahdollinen hetki päästä maajoukkueeseen. Olen käynyt yhden maajoukkueleirin. Valinta maajoukkueeseen tuli silti yllätyksenä, mutta toivottavasti se kertoo jotain taidoista, Turula tuumaa.
OLS:n B92-joukkueessa pääasiassa pelaava Turula on päässyt tällä kaudella näyttämään taitojaan myös liigatasolla. Hän on ollut mukana 6 liigaottelussa ja tehnyt tehot 1+1. B-poikien SM-sarjassa Turulan tehot ovat 3+6.
– Tällä kaudella olen päässyt kokeilemaan miesten liigapelejä. Ehkä maajoukkuevalmentajakin hoksasi minut sitä kautta.
Turulan mukaan liigapeleissä nopeus ja kovuus on ihan eritasolla, kuin junnuissa. Isojen miesten joukossa taidot kehittyvät väkisinkin, mikäli tahdissa tahtoo pysyä.
Paikka maajoukkueessa vaatii jatkuvasti töitä ja kehittymistä. Turula toivoo, että noin kymmenet harjoitukset viikossa riittävät pitämään miehen maajoukkueen mukana. Hänen tavoitteenaan on päästä maajoukkueen mukana ensi vuoden Norjan MM-kisoihin.
– Kyllä minä yritän parhaani, että vapaa-ajalla ehtii muutakin kuin salibandya, mutta aina se ei onnistu.
U19-maajoukkue kokoontuu 3. helmikuuta Tampereella ja leireilee kaksi päivää Eerikkilän Urheiluopistolla. Vantaalla Suomi kohtaa tutun perivihollisensa Ruotsin. Turulan mukaan salibandykentillä Suomi-Ruotsi kohtaamisessa on vähintään yhtä hyvä tunnelma kuin jääkiekossakin.


