Katse kohti MM-kisoja
- Miikka Salomäki on ottanut viime kausina isoja askelia kohti miesten liigaotteluita. Keväällä sentteri nähtäneen U18-maajoukkueen mukana MM-kisoissa.
JÄÄKIEKKO Huhtikuun 13. päivä kello 15.00 kiekko putoaa jäähän 18-vuotiaiden MM-kisoissa Minkissä Suomen kohdatessa Latvian kisojen avausottelussa. Suurella todennäköisyydellä Suomen joukkueessa pelaavat raahelaiset Teräs-Kiekon kasvatit Joonas Donskoi ja Miikka Salomäki.
– Tarkoitus olisi päästä mukaan kisoihin. Mielestäni olen pärjännyt hyvin vanhempien mukana, kommentoi Miikka Salomäki mahdollisuuksistaan edustaa Suomea.
Suomen nuorten maajoukkueissa (U16, U17, U18) Salomäki on ehtinyt kahdessa vuodessa pelaamaan 22 ottelua tehopisteillä 9+9. Viimeisimmän matkan Salomäki teki vuodenvaihteessa Kanadaan, jossa pelattiin epävirallisen U17 MM-kisastatuksen omaava World Hockey Challenge-turnaus.
– Oli hienoa pelata, kun katsomot oli täynnä yleisöä. Pienessä kaukalossa peli oli paljon suoraviivaisempaa ja varsinkin kanadalaiset laukoi joka paikasta. Olisihan se hienoa joskus myöhemminkin pelata pienessä kaukalossa, kertoo Salomäki ja vastaa uteluun NHL-haaveista.
Maaliskuussa 17-vuotta täyttävä Miikka Salomäki on tänä vuonna ottanut ison askeleen kohti isompia ympyröitä. Kärppien A-nuoriin siirtynyt sentteri on kerännyt makeat tehopisteet 16+25 ja on pistepörssin kymmenellä sijalla. Saavutuksen arvoa nostaa se, että ikänsä perusteella Salomäki voisi pelata B-junioreissa vielä ensi vuonnakin.
Kastellin urheilulukiota Oulussa käyvän Salomäen viikko on koulun ohella täynnä jääkiekkoa. Aamutreenit on jokaisena arkipäivänä ja sen päälle on normaalisti neljät iltatreenit sekä kaksi peliä.
– Ei hirveästi jää aikaa muulle. Ei sitä jaksaisikaan koulun ja kaksien treenien jälkeen, mutta ei maistu ollenkaan puulta, sanoo Salomäki, joka silmin nähden edelleen nauttii jääkiekosta.
Ensi kaudella Salomäen tavoitteena on luonnollisesti ottaa taas yksi askel ylöspäin ja katse on suunnattu miesten liigaan.
– Tällä kaudella olen ollut viikon liigajoukkueen mukana ja pelannut harjoituspelin Hokkia vastaan. Ensi vuonna tavoitteena on päästä pelaamaan ainakin joitakin pelejä, mutta ei välttämättä vielä vakipaikkaa, miettii Salomäki jo seuraavan kauden tavoitteitaan.


