Raahe-Kiekko päätti voitolla
- Raahe-Kiekon liike väheni kolmanteen erään ja VG-62 lisäsi painetta raahelaismaalille.
JÄÄKIEKKO Suomi-sarja
Raahe-Kiekko – VG-62 4–3 (1–0, 3–0, 0–3)
Raahe-Kiekko lopetti kauden kotiyleisön edessä niukalla voitolla VG-62:sta.
Raahe-Kiekko onnistui kauden päätösottelussaan tekemään selvästä ottelusta jännitysnäytelmän. Reilu johtoasema hupeni kolmannessa erässä maali maalilta.
– Jos jatketaan sopimusta ensi kaudella, niin sopimukseen pitää sisältyä nitropurkki, pystyi Raahe-Kiekon valmentaja Arto Ylisaari nauramaan taas tiukaksi menneelle lopulle.
Raahe-Kiekon voiton avaimena oli kaksi erää maalin puhtaana pitänyt Sami Kitinprami. Kaikkiaan Kitinprami venyi 39 kertaa kiekon eteen, kun toisessa päässä torjuttavaa jäi 24 kiekkoa.
Ensimmäisen erän ainokaisen teki raahelaisille alivoimalla kiekon karvannut Olli Kalliosaari. Toisessa erässä Kalliosaari osui toistamiseen erän alkupuolella. Erän loppuun Taneli Lohtander ja Joni Suominen varmistivat maaleillaan kotijoukkueen voiton.
Kolmannessa erässä VG-62 kehitti kirin, joka oli venyttää pelin jatkoajalle. Kolmas kavennusmaali syntyi ajassa 59.22 ilman maalivahtia.
Raahe-Kiekon Tommi Ouramo pokkasi päätöspelistä RS-kiekkoja sen verran, että kausi päättyi kiekkokisan voittoon. Täysin tyytyväinen ei puolustaja ollut kauden jälkimmäiseen puoliskoon.
– Keväällä oli vähän motivaatio-ongelmia. Odotin, että pystyis paremmin pelaamaan. Joukkueella oli vaikeita hetkiä. Suunta kääntyi palaverista, jossa puhuttiin, että kautta ei ole enää paljoa jäljellä. Lisäksi yleisöä on käynyt hyvin ja kenenkään ei tarvitsisi lähteä kesken pelin pois, sanoi Ouramo.
Raahe-Kiekko nousi voitolla jumbopaikalta sarjan kuudenneksi. Joukkue saavutti alkuperäisen tavoitteensa olla mukana keväällä valtakunnallisessa suomi-sarjassa.
– Pikkuisen jäi hampaankoloon. Menetettiin omiin töppäilyihin pisteitä. Vähän ehkä oli hyvänolon tunne, kun päästiin mukaan. Nähtiin, että ei kaukana olla. Pieni askel vielä ja pystytään haastamaan kaikki. Luulin ensin, että ollaan kauempana kärjestä, kertaili Ylisaari kevään tulosta.


