Urheilu

Päivitetty 10.8.2010 07:40, julkaistu 9.8.2010 14:41

Raahen Vesalle kaksi pistesijaa

Kuva: Raahen Seutu
Pauli VaihojaLähetä palautetta toimittajalle
Matias Korpela käveli miesten 20 kilometrillä A-luokkaan. Arkistokuva.

YLEISURHEILU Raahen Vesan Jaakko Tornberg, 25, kipaisi ensimmäistä kertaa SM-kisojen eli Kalevan kisojen finaalissa ja juoksi tasaisessa kisassa seitsemänneksi ajalla 11,05.

Pikajuoksujen asiantuntija Esa Pyhälän mukaan Tornberg sai hyvän lähdön ja kiihdytti hyvin ollen 60-70 metriin saakka jopa viiden parhaan joukossa.

– Tein pienen tekniikkavirheen, kun nousin liian nopeasti juoksuasennossa pystyyn, mikä näkyi sitten lopussa, analysoi Jaska omaa juoksuaan.

– Mutta olen iloinen, että reaktionopeuteni oli finaalin toiseksi nopein, mutta rata oli pehmeä, eikä sillä kukaan juossut ennätyksiään, sanaili hän lopuksi.

Alkuerissä Tornberg pinkoi omassa erässään kolmanneksi ajalla 11,08. Urheilijan itsensä mukaan hänen alkueräjuoksunsa oli teknisesti parempi kuin finaalissa. Vesalle tuli seitsemännestä tilasta kaksi Kalevan Malja-pistettä.

Edellisen kerran Vesan edustaja on ollut SM-finaalissa 1980-luvun lopulla.

– Muistelen, että Simo Lämsä oli finaalissa vuonna 1976 ja sijoittui kuudenneksi ajalla 10,88. Vuosina 1988-89 Petri Keskitalo pisteli Hämeenlinnassa ja Turussa seitsemänneksi ajoin 11,00 ja 11,01, kertaa Vesan pikajuoksijoita valmentanut Esa Pyhälä takavuosien menestystä.

Seurakaveri Matias Korpela sijoittui miesten 20 kilometrin kävelyssä myös seitsemänneksi. Korpelalle Kalevan Kisa oli kauden ensimmäinen kävelykisa.

Pyhäjokinen käveli hyvän ajan 1.40,03, mikä on A-luokan tulos (raja 1.42,00). Hänen seitsemäs sijansa tuo kaksi Kalevan Malja-pistettä. Lisäksi A-luokan tuloksesta tulee kolme pinnaa seuraluokitteluun.

– En ole tälle vuodelle kovin suuria odotuksia asettanutkaan, sanoi Lahden urheilujoukoissa palveleva Korpela, joka on kärsinyt jalkavammoista.

– Ei tässä muuta suuntaa ole kuin ylöspäin, sanaili Korpela päättäväisenä ja aikoi osallistua ensi viikonvaihteessa ikäluokkansa SM-kävelyihin Ylivieskassa.

SM-kisojen viimeisenä päivänä Jaakko Tornberg osallistui 200 metrin juoksuun. Kolmannessa alkuerässä hän pinkoi neljänneksi ajalla 22,21, millä hän jäi runsas kaksi kymmenystä ennätyksestään 21,93. Nyt nousi tie pystyyn eikä hän siten selviytynyt finaaliin.

– Tämä 200 m on minulle vaikea matka, sillä alusta alkaen pitäisi lähteä rennosti, mutta otin kuitenkin ensimmäisen 100 m liian löysästi. Hävisin jo reaktioajassa muille, kommentoi Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteitä opiskeleva urheilija.

Kolmas vesalainen Johanna Laitinen hyppäsi korkeudessa kauden parhaansa 167 senttiä, mutta finaaliin asti se ei riittänyt. Johanna kilpailee seuraavan kerran Torniossa 15. elokuuta 22-vuotiaiden SM-kisoissa.

Vihannin Urheilijain Antti Martinmäki, 20, ei miesten kiekossa juuri kuvia kunnioittanut, vaan paiskasi karsinnassa kolmannellaan 50,38. Suunta oli nouseva koko ajan, sillä ensimmäisellä limppu lensi 48,67 ja toisella 49,86. Ja kolmannella se sitten laskeutui 50 metrin paremmalle puolelle. Sijoitus ensimmäisissä Kalevan kisoissa oli 13.

Nuorukaisen ennätys 50,81 syntyi Alavieskassa kesäkuussa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 00

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 13

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 00

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 389

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 263

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 198

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 173

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 155

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 151

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 137

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 109

  9. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 3 101

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot