Urheilu

Päivitetty 10.8.2010 07:40, julkaistu 9.8.2010 14:34

Savolampi Ruukki Openin voittoon

GOLF Siikajoen golfkentällä pidettiin sunnuntaina Ruukki Open -golfkisat pelimuodon ollessa scratch eli lyöntipeli ilman tasoituksia. Sää oli erittäin lämmin mutta vaihteleva ja niinpä peli jouduttiin jopa keskeyttämään tunniksi päälle nousseen kovan ukonilman vuoksi. Kilpailussa oli yhteensä 80 osanottajaa.

Takatiiltä pelatun miesten A-sarjan (tasoitus max 12.9) voiton vei Oulun Golfkerhon Jukka-Pekka Savolampi uudella kenttäennätyksellä 73 lyöntiä. Toiseksi sijoittunut OGK:n Miikka Koivisto tarjosi tiukan vastuksen häviten vain yhdellä lyönnillä pitäen myös kenttäennätystä tunnin ajan hallussaan. Kolmanneksi sijoittui Raahentienoon Golfin Jari Ala-aho 78 lyönnillä. Kokkolan Golfin Henry Korkea-Aho sijoittui neljänneksi 79 lyönnillä ja OGK:n Veijo Haverinen viidenneksi 80 lyönnillä.

Naisten sarjassa nuoret OGK:n Paula Koivisto ja KoG:n Bettiina Törmänen kävivät voitosta tiukan taiston kilpailun ratketessa vasta viimeisellä reiällä. Paula voitti hyvätasoisen kilpailun 81 lyönnillä Bettiinan hä-vitessä vain yhdellä lyönnillä. Kolmanneksi sijoittui RTG:n Else Konttila 91 lyönnillä. Miesten B-sarjassa (tasoitus 13.0-26.4) voiton vei OGK:n nuori Sasu Pasanen 84 lyönnillä. Toiseksi sijoittunut RTG:n Mikko Koivisto käytti kierrokseen 85 lyöntiä ja kolmas RTG:n Jyrki Oosi 87 lyöntiä.

Tuloksia: Miehet A-sarja: 1. Jukka-Pekka Savolampi / OGK, 73, 2. Miikka Koivisto / OGK, 74, 3. Jari Ala-aho, 78, 4. Henry Korkea-Aho / KoG 79, 5. Veijo Haverinen / OGK, 80.

Naiset: 1. Paula Koivisto / OGK, 81, 2. Bettiina Törmänen / KoG, 82, 3. Else Konttila, 91, 4. Arja Virolainen, 98, 5. Tuula Routaniemi, 98 S9.

Miehet B-sarja: 1. Sasu Pasanen / OGK, 84, 2. Mikko Koivisto, 85, 3. Jyrki Oosi, 87, 4. Joni Karvonen, 88, 5. Jan Aho, 89.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 01

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 15

  3. Järjestöt

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:16 00

  4. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 01

  5. Seurat

    YHDISTYSTOIMINTA 7.2. 18:17 00

  6. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 50

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 60

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 40

  9. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 54

  10. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 31

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  2. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 81

  3. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 111

  4. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 104

  5. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 184

  6. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 19.10. 16:46 9484

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 64

  8. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4652

  10. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  1. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  2. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5518

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5118

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4812

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 491

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94810

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9480

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4992

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3056

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3605

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30018

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65810

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4621

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3701

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4651

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3741

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 4 7 390

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 5 4 265

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 5 0 199

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 4 0 175

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 3 1 158

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 3 1 153

  7. UUTISET 19.10. 16:46 948 0 141

  8. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1 5 118

  9. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 8 1 110

  10. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 6 0 96

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot