Kuntoihme nimeltä Marko Alatalo
- Märkäpuvun ansiosta triathlonisti Marko Alatalo pärjää puoli tuntia jopa 15-asteisessa vedessä ilman, että jalat kramppaavat kylmästä.
Miltä kuulostaisi 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja päivän päätteeksi olisi tikattavana vielä maraton? Marko Alatalo odottaa vain tilaisuutta, että pääsisi vetämään täyden matkan triathlonin.
Moni Pikkulahdella rantapäivää viettänyt on saattanut tänä kesänä ihmetellä märkäpukuista uimaria, joka on kiertänyt kroolaten lahdenrantaa. Kyseessä on ollut tuore triathlonin SM-nelonen Marko Alatalo, jolle avovesiuinti on ainutta oikeaa uintiharjoittelua.
Kuusi vuotta sitten triathlonista innostunut raahelainen vetää harjoituspäivänä joko kerran tai kaksi kertaa 1,5 kilometrin taipaleen ympäri. Uimahallissa ei mies ui kuin pakosta, mutta pakko tulee useasti pitkän talven aikana.
– Harjoittelen silti aika vähän, sillä tunteja tulee viikossa noin kahdeksan. Uinti on yhtä aikaa heikkous ja vahvuus. En ole koskaan saanut uintivalmennusta, mutta kisoissa ajat ovat yleensä kilpakumppaneihin nähden hyviä. Ehkä siellä olisi vielä resursseja, Alatalo kertoo.
Raahelaisurheilija ei ole eläissään kilpaillut triathlonin täyttä matkaa, mutta heti kun tulee tilaisuus, mies aikoo siihen myös tarttua. Puolikas, eli 1,9 kilometrin uinti, 90 kilometrin pyöräily ja 21 kilometrin juoksu on taittunut lähelle viiden tunnin yhteisaikaa.
Urheilullinen Alatalo innostui kestävyysurheilusta vahingossa. Mies hankki talouteensa koiran, joka tykkäsi juosta, joten miehenkin oli lisättävä lenkkivauhtiaan. Ajan kuluessa ei koira piti kuitenkin jättää kotiin.
Lue koko juttu perjantain Raahen Seudusta.


