Urheilu

Päivitetty 17.8.2010 11:46, julkaistu 16.8.2010 13:02

Kulta, hopeaa ja hyviä sijoituksia

Kuva: Pauli Vaihoja
Pauli VaihojaLähetä palautetta toimittajalle
Matias Korpela on kävelyn Suomen mestari. Arkistokuva.

YLEISURHEILU Raahen alueelle sateli kultaa, hopeaa ja muita hyviä sijoituksia yleisurheilukentiltä viikonvaihteessa, kun Tampereella, Ylivieskassa ja Torniossa kisattiin nuorten Suomen mestaruuksista.

Raahen alue ja lähiseutu olivat hyvin edustettuna ja varsin hyvällä menestykselläkin. Kultaa tuli Raahen Vesalle, hopeisia mitaleita Vihannin Urheilijoille ja Merijärven Kestävälle. Arvokkaita ovat myös pistesijat, joita Vesalle tuli kaksi ja VihU:lle yksi.

Raahen Vesan Matias Korpela otti odotetusti kävelykultaa. Voittoaika 45.56,08 on kirkkaasti miesten A-luokan (raja 49.30,00. noteeraus. Mestariluokkaan oikeuttava, 44.00,00 ei ole kaukana. Matiaksen voitto tiesi seuralle tärkeitä Kalevan malja- ja seuraluokittelupisteitä yhdeksän kappaletta.

– Tekniikkani oli suurin piirtein kunnossa, mutta kahdeksan kilometrin kohdalla sain ainoan varoitukseni. Sen jälkeen otin varman päälle, että tulisi ehjä kilpailu maaliin saakka, kommentoi nuorukainen, joka pääsee vielä ensi vuonnakin 22-vuotiaiden sarjaan.

– Kilpailu oli yli 30 asteen helteessä raskas, mutta en usko, että se vaikutti aikaani, sillä keli oli kaikille samanlainen, mietiskeli lopuksi Pyhäjoen poika rehtiin tyyliinsä.

Seurakaveri Johanna Laitinen jätti nyt hyvästit 22-vuotiaiden sarjalle hyppäämällä hienosti neljänneksi, mistä seura sai viisi seuraluokittelupistettä. Yhden pinnan toi Tiia Melantie N19-sarjan pituudesta, missä Tiia hyppäsi kuudenneksi.

Vihannin Urheilijoiden Mikko Martinmäki nappasi hopeamitalin ”sivulajissaan” kiekossa. Tasaväkisessä kisassa hän hävisi 40 senttimetriä kisan voittaneelle voittajalle OP:n Antti Korhoselle.

– En saanut kunnolla kiekkoringissä pyörimistä luistamaan, vaikka heitot olivat teknillisesti hyviä. Myötätuuleen on vaikeampi heittää kuin vastaiseen, sanaili Martinmäen veljessarjan nuorin vesa.

Mikko pitää edelleen ykköslajinaan keihäänheittoa ja odottaa, että käsi saataisiin kuntoon. Mikon velipojalta Antti Martinmäeltä odotettiin mitalia 22-vuotiaiden SM-kisoista, mutta yli 50 metrin ennätyksen omistava ei saanut nyt limppua lentämään.

– Liian liukas heittorinki oli syypää, kun kiekko ei lentänyt. Nopean pyörähdyksen omaava Antti ei kunnolla meinannut pysyä alustalla sen liukkauden takia, valisti Mikko velipoikansa heittoja.

Merijärven mitalin toi Sofia Pohjanen hyppäämällä 19-vuotiaiden korkeudessa hopealle. Raahessa kymmeniä vuosia asunut pitkänlinjan valmentaja Esa Pyhälä oli onnellinen, kun hänen syntymäkuntaansa tuli puolen vuosisadan tauon jälkeen SM-mitali. Hopeisesta mitalista vastasi

– Siitä on tosiaankin kulunut 50 vuotta, kun Tauno Alavaikko toi Merijärvelle SM-kisoista mitalin, iloitsi Pyhälä.

Tulokset: 22-vuotiaiden kisat Torniossa (kävely Ylivieskassa.: M10 km kävely:1. Matias Korpela RaVe 45.56,08. M kiekko: 7. Antti Martinmäki VihU 43,61. N korkeus: 4. Johanna Laitinen RaVe 165.

18-19-v kisat Ylivieskassa: M kiekko: 1. Antti Korhonen OP 46,82, 2. Mikko Martinmäki VihU 46.42. N pituus: 6. Tiia Melantie RaVe 5,43. N korkeus: 2. Sofia Pohjanen MerijKe 163.

16-17-v kisat Tampereella: N16 keihäs: 13. Irga Paulin RaVe 33,04


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 616

  2. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 41

  3. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 30

  4. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 21

  5. Lottointo ei laimene

    UUTISET 8.2. 08:59 30

  6. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 30

  7. Ennätysmäinen kanteluvuosi

    UUTISET 8.2. 07:44 30

  8. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 30

  9. Netti kirii paperin edelle

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 8.2. 07:45 60

  10. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 190

  2. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 1310

  3. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 1011

  4. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 1010

  5. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 19.10. 16:46 95610

  6. Alpuan koulu kyläyhdistykselle

    UUTISET 2.2. 07:46 455

  7. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 135

  8. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 115

  9. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 101

  10. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  1. Apuväline lopettamiseen

    HYVÄ OLO 2.2. 07:51 5112

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  3. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 5512

  4. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  5. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 19.10. 16:46 9566

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 561

  8. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  9. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5818

  10. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9560

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 5062

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3126

  4. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 30718

  5. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3665

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 66510

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4691

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3761

  9. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3801

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4711

  1. 69 kunnan Suomi

    UUTISET 8.2. 11:21 6 16 494

  2. Levähdyspaikasta tuli tietokoneiden hautausmaa

    UUTISET 7.2. 18:13 10 10 219

  3. Jäikö myyjältä jotain kertomatta?

    KULUTTAJA 8.2. 08:36 3 0 184

  4. Fennovoima tutkii lisää

    UUTISET 7.2. 18:20 10 11 170

  5. Yli sadan gramman piripussi vei vankilaan

    UUTISET 7.2. 18:14 7 3 162

  6. Pyhäjoki liittyisi vain pakon edessä

    UUTISET 8.2. 15:22 4 1 140

  7. UUTISET 19.10. 16:46 956 0 138

  8. Katso koko Suomen kartta

    UUTISET 8.2. 14:54 2 1 128

  9. Siikajoella ei hyväksytä sanelupolitiikkaa

    UUTISET 8.2. 15:04 3 0 95

  10. Vuoden päästä alkaa muutto

    UUTISET 8.2. 07:47 3 0 92

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot