Urheilu

Päivitetty 18.8.2010 10:42, julkaistu 17.8.2010 15:07

Seurat menossa yhteen

Kuva: Sakari Piippo
Juha HonkalaLähetä palautetta toimittajalle
Raahe-Kiekon E00-joukkueen toisena valmentaja toimiva Pekka Kilpimaa on toiminut vajaan viikon Raahe-Kiekon junioreiden puheenjohtajana.

JÄÄKIEKKO Vuosikausia jatkunut vääntö Raahe-Kiekko junioreiden ja Teräs-Kiekon yhdistämisestä on nytkähtänyt eteenpäin.

Raahen edustusjääkiekkoilu yhdistettiin vuonna 1994 ja tasaisin väliajoin tämän jälkeen on herätelty keskustelua juniorikiekkoilun yhdistämisestä.

Nyt viimeinkin näyttää siltä, että märkä uni on käymässä toteen, sillä seurojen juniorijaostot ovat saaneet yhdistämisestä mustaa valkoiselle.

Raahe-Kiekon junioreiden uusi puheenjohtaja Pekka Kilpimaa vahvistaa, että seurojen yhdistyminen on edennyt, minkä vuoksi miehen puhelin on soinut pitkin päivää.

– Ei ollenkaan huono kokous viime maanantaina. Palaute on ollut niin hyvää, että melkeinpä hävettää. Korvat punaisena on saanut kuunnella, kun väki on ollut niin mielissään. Yhdistymisen eteen oli tehty hyvät pohjat, ja nyt sitä vain tönäistiin eteenpäin, Kilpimaa kertoo.

Raahen Teräs-Kiekko, Raahe-Kiekko juniorit ja Raahe-Kiekko tiedottavat asiasta tarkemmin tänään iltapäivällä, joten aiheesta saadaan tarkemmat nuotit seuraavaan Raahen Seutuun.

Kokouksessa läsnä ollut entinen Raahen Teräs-Kiekon, Kiekko-Vesan ja Raahe-Kiekon edustus- sekä junioriorganisaation aktiivi Teuvo Hakonen kertoo, että mahdollinen yhdistyminen lämmittää vanhan kiekkoihmisen sydäntä melkoisesti.

Sanoissaan Hakonen on vielä varovainen, mutta myöntää sen verran, että signaalit ovat positiivisemmat kuin koskaan aiemmin.

Ensikosketuksiahan nämä vielä olivat, mutta siinä mielessä näyttää hyvältä, että puheenjohtajat ottivat uskaliaan kannan asiaan. Nyt mentiin ilman vanhoja taakkoja ja ennakkoasenteita. Kyllä siellä ihan muistio tehtiin ja pistettiin molempien seurojen edustajien nimet alle, Hakonen kertoo.

Hakonen oli itse puuhaamassa junioriseurojen yhdistymistä muutama vuosi sitten, jolloin Raahen Kiekko-Vesa lakkautettiin. Kun tilannetta vertaa tähän päivään, on hanke huomattavasti paremmalla mallilla.

– Nyt näkyy selkeitä merkkejä siitä, että molemmilla halu yhdistyä ja kyllähän sitä on odotettu pitkään. Mutta tilanne on mielestäni vielä niin alkutekijöissään, joten varmaksi ei asiaa kannata mainostaa.

Yhdistymisen myötä seurojen joukkuekoot kasvaisivat riittävän suuriksi ja lapset saisivat pelata ikäistensä seurassa, eikä ketään tarvitse siirrellä pelaajapulan vuoksi joukkueesta toiseen.

Alkanut kausi pelataan todennäköisesti entisillä eväillä, sillä kiekkokausi on jo alkanut. Uuden seuran perustaminen tulisi yhdistymisen myötä ajankohtaisesti ensi keväänä, jolloin sekä Raahe-Kiekon juniorit että Teräs-Kiekko lakkautettaisiin ja tilalle perustettaisiin täysin uusi organisaatio.

Mitkä suunnitelmat lopulta ovatkaan, kuullaan tänä iltana pidettävässä seurojen tiedotustilaisuudessa.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)23.8.2010 22:14

Saapa nähdä mitä siitä sitten tulee kun ne yhdistyy, Toivottavasti ei kauaa kestäisi tuo sopimus sillä säälihän se on jos Raahesta lopetetaan se ainut TASA-ARVOINEN, lapsia kannustava ja opettava jääkiekkojoukkue, Teräs-Kiekko. Kaikki saavat pelata, Tehdään talkoita, Hyvä joukkuehenki, Ketään ei haukuta lyttyyn vaan kannustetaan ja opetetaan maltilla. Junnuillahan pelaamisen pitäisi olla hauskaa ja kannustavaa, Eikä sitä että se joka ei osaa pelata niin istuu vaihdossa koko pelin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.8.2010 21:27

Älkää missään nimessä lopettako Teräs-Kiekkoa, tuota kunniakasta työläiskiekkoseuraa. Hyvät TeKiläiset; Älkää nousko niitten porvarien kelkkaan, siitä ei hyvä heilu. Näkihän tuo miten kävi kun edustuskiekkoilu yhdistettiin 15 vuotta sitten. Taso laski.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.8.2010 07:34

1994 kun mies joukkueet yhdistyivät luvattiin miljoona ja saman tien nousua ylempään sarjaan eipä oo onnistunu äläkää menkö samaan halpaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.8.2010 20:28

no nyt sitte saatiin teräskiekko pois piikkinä lihasta.on se ollukki monilla hankalaa kun teki ollu olemassa.pieni piiri tekin johto portaasta petti seuran kannattajat ja aktiivit.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.8.2010 13:07

Rahoituksen hankintaan ja riittävän laajaan toimintaan ainoa mahdollinen ratkaisu , juniori toiminta tulee saamaan isompien juokkueiden myötä kilpailua ja menestystä .

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 20

  2. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 40

  3. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 20

  4. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 44

  5. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 11

  6. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 21

  7. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 26

  8. Pisteet jäivät Ouluun

    URHEILU 6.2. 18:22 50

  9. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 70

  10. AS Moonille puhdas sarja

    URHEILU 6.2. 18:21 50

  1. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4712

  2. Hellyydenjano ei huku

    HYVÄ OLO 6.2. 08:06 1012

  3. Toisella kierroksella ei jahkailtu

    UUTISET 5.2. 22:27 174

  4. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 74

  5. Kakkonen oli enne

    UUTISET 6.2. 09:40 94

  6. Café Niinistön makein päivä

    UUTISET 6.2. 07:59 109

  7. Café Niinistön makein päivä

    UUTISET 19.10. 16:46 9479

  8. Viihteen vuoksi 30 vuotta

    UUTISET 5.2. 17:14 141

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  10. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4642

  1. Pikkulahden rakentaminen alkaa syksyllä

    UUTISET 31.1. 15:06 5418

  2. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Fennovoima sai tarjoukset ydinvoimalasta

    UUTISET 31.1. 14:30 5018

  5. Peliporukka talkoisiin

    UUTISET 1.2. 07:48 4712

  6. Pakkasen määritelmät

    LUONTO 31.1. 15:08 481

  7. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  8. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    UUTISET 19.10. 16:46 94710

  9. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  10. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  1. UUTISET 19.10. 16:46 9470

  2. Kirkot maalämmölle

    UUTISET 18.11. 15:26 4982

  3. Jonossa yli neljä viikkoa

    UUTISET 21.12. 07:54 3046

  4. Raahen Teatterilla runsas teatterivuosi

    KULTTUURI 13.12. 07:45 3595

  5. Moottorikelkkareittejä kaivataan

    UUTISET 21.12. 07:51 29918

  6. Pakurikääpä on kovan luokan rohto

    LUONTO 18.10. 10:46 65710

  7. PattU ja Oulujoen Kiekko yhteistyöhön

    URHEILU 23.11. 07:42 4611

  8. Joulukortit postiin ensi viikolla

    UUTISET 9.12. 10:03 3691

  9. Paavolan kylätietä parannetaan

    UUTISET 22.11. 07:39 4641

  10. Jouluinen ruokalahja muistetaan

    RUOKA 8.12. 12:56 3731

  1. Paloiteltu kouluruoka

    UUTISET 7.2. 07:44 2 6 368

  2. Verot maksetaan Raaheen

    UUTISET 7.2. 07:47 4 4 234

  3. Piirretty Sauli oli paras

    MEIDÄN ELÄMÄÄ 7.2. 07:58 2 0 176

  4. Muuton alta pois

    UUTISET 7.2. 07:49 2 0 163

  5. Parhalahdelta Haaviston laariin

    UUTISET 7.2. 07:45 2 1 145

  6. Yli 1 700 väsyi kesken

    UUTISET 7.2. 07:46 1 1 134

  7. UUTISET 19.10. 16:46 947 0 111

  8. Merellä vaikeat kelit

    UUTISET 6.2. 18:18 7 0 102

  9. Ruisleipärunoja elämästä

    KULTTUURI 7.2. 07:57 4 0 80

  10. Vestia laski jätemaksuja

    UUTISET 6.2. 18:18 5 3 73

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Raahen Seutu | Raahelainen, Fellmaninpuistokatu 4, PL 61, 92101 RAAHE    Vaihde: 010 665 5185   Fax: (08) 220 702  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot